Mainos

Metalli karsastaa uusia telakkatukisääntöjä

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Per-Erik Lundh (sd.) torjuu EU-komission ehdotuksen uudeksi telakkatukijärjestelmäksi. Lundhin mukaan komission ehdotus loisi vaikeasti valvottavan viidakon erilaisia päällekkäisiä tukia.

Lundhin mielestä ehdotettu tukijärjestelmä, joka koostuisi sulkemis-, rakenneuudistus-, innovaatio-, investointi-, tutkimus- ja kehitys- sekä ympäristönsuojelutuista muistuttaa huolestuttavalla tavalla kotimaista maataloustukijärjestelmää.
-Kuka parhaimmat tukianomukset pystyy keksimään ja laatimaan, se saisi parhaimman ja edullisimman kilpailuaseman, Lund sanoi tänään Metallityöväen telakkaseminaarissa Forssassa.

Lund vaati samalla, että kunnes tuet on saatu poistettua, on käytettävä tukimahdollisuudet hyödyksi. Hänen mukaansa olisi luovuttava valtuusrajasta, jonka mukaan telakkatukia voivat Suomessa tämän vuoden aikana saada korkeintaan viiden miljardin markan arvoiset laivatilaukset.

EU-maat eivät ole vielä hyväksyneet komission ehdotusta uudeksi telakkatukijärjestelmäksi. Suomen virallinen kanta ehdotukseen samankaltainen kuin Metallityöväen liiton. Nykyinen EU-direktiivi laivanrakennuksesta sallii yhdeksän prosentin julkiset tuet. Komissio ehdotti uutta tukijärjestelmää sen jälkeen kun tuet kieltävä maailmanlaajuinen OECD-sopimus juuttui Yhdysvaltain kongressiin. Sopimus on esillä kongressissa seuraavan kerran tammi-helmikuussa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.