Mestarien liigan keskiviikko: Atletico-topparit ja Leroy Sanen hävytön vapaapotku käänsivät voimasuhteet

Mestarien liigan neljännesvälierissä ei tiistaina nähty maalin maalia, mutta keskiviikon kaksi ottelua tarjosivat niitä edellisenkin päivän edestä.

Atletico Madridin ja Juventuksen kohtaaminen Wanda Metropolitanolla eteni odotetusti pitkään maalittomassa tasatilanteessa, kunnes ohjaksissa koko ottelun ollut kotijoukkue siirtyi Jose Maria Gimenezin osumalla johtoon viimeisellä vartilla. Toinen toppari Diego Godin viimeisteli 83. peliminuutilla loppulukemiksi 2-0.

Juventuksen paikat olivat ottelussa vähissä ja rajoittuivat Cristiano Ronaldon vapaapotkuun avausjaksolla sekä muutamaan puolittaiseen tilanteeseen toisella jaksolla. Juventuksen hyökkäyksen roolitusongelmat jatkuivat nuorisotähti Paulo Dybalan pyöriessä pelin ulkopuolella aina 80. minuutille asti, jolloin Federico Bernardeschi tuli argentiinalaisen tilalle.

Manchester City oli Saksassa päätöskympillä jo vajaamiehisenä 1-2-tappiolla, mutta vieraiden Leroy Sanen hämmentävän kaunis vapaapotku 85. minuutilla vanhan seuran verkkoon sekä Raheem Sterlingin viimeistely lisäajalla käänsivät otteluparin voimasuhteet vahvasti englantilaisille.

Kaikki Mestarien liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.


Lue myös:

    Uusimmat