Mertaranta: Vieläkin tuntuu hämmentävältä

Yleisradiolle parin vuosikymmenen ajan urheilua selostanut ja suureksi kansansuosiksi noussut Antero Mertaranta siirtyy MTV MEDIAn palvelukseen. Jääkiekkokansaa siirtyminen ilahduttaa varmasti, sillä näin Mertaranta saa jatkaa selostamista tinkimättömään tyyliinsä CANAL+:lla.

Yle yritti loppuun saakka pitää tähdestään kiinni ja Mertaranta myöntää, että neuvottelut olivat vaikeat eikä ollut herkkua valita Yle:n ja MTV3:n välillä.

– Vieläkin tuntuu hämmentävältä, kertoo Mertaranta.

– Tässä on pitkä rupeama takana Ylessä ja siellä hirvittävä määrä ystäviä. Tosin nyt alkaa tuntua vapauttavalta, kun olen päätökseni tehnyt. Ja toisaalta, jos ihminen on itsensä kanssa tasapainossa, niin ei tarvitse kauheasti välittää siitä, mitä huutelua ympäriltä kuuluu.

Miksi Mertaranta on niin pop?

Mertaranta vaivautuu, kun häneltä kysyy, miksi hän on niin suosittu, miksi hän on etenkin jääkiekossa Suomen ehdoton suosikkiselostaja.

– Olen aina tehnyt työni omista lähtökohdistani ja omalla tavallani. Vaikea tuohon on mitään sanoa, mutta toivon, että työstäni näkyy sellainen "aitous", kuuluu miehen vaatimaton analyysi omista kyvyistään.

Miten Suomen leijonien käy MM-kisoissa?

Sitten se suuri kysymys eli miten Suomen jääkiekkoleijonien käy omissa kotikisoissaan?

– Kyllä uskon, että Suomi on neljän parhaan joukossa, ollaan sen verran realistisia. Olen varovainen ennustuksissani mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen varovaisemmaksi tässä muuttuu, naureskelee Mertaranta.

Mertaranta tekee myös viihdettä

Jääkiekon MM-kisojen lisäksi Mertaranta selostaa yleisurheilua ja hiihtolajeja MTV MEDIAn kanavilla. Miehen tulevaan toimenkuvaan Maikkarilla kuuluu myös viihde. Mitä se on, sitä Mertaranta ei vielä halua kertoa. Pysyköön siis salaisuutena.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat