Merkel kiitteli Suomen puheenjohtajuuskauden saavutuksia

Maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi nimetty Angela Merkel astuu EU:n johtoon pian alkavalla Saksan puheenjohtajuuskaudella. Merkel kehui tänään Helsingissä Suomen EU:n perustuslakisopimuksen eteen tekemää työtä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kiitteli Suomen EU-puheenjohtajuuskauden saavutuksia Helsingin-vierailullaan tänä iltana. Merkel kiitti Suomea erityisesti Turkin Kypros-kiistan hoidosta, EU:n Venäjä-suhteiden edistämisestä ja pitkään valmistellun kemikaalilain loppuunsaattamisesta.

Niin ikään Merkel kehui Suomen EU:n perustuslakisopimuksen eteen tekemää työtä. Merkel on nostanut perustuslakisopimuksen edistämisen Saksan puheenjohtajuuskauden pääteemaksi.

- Saksan puheenjohtajuus hyötyy suomalaisten tekemästä työstä, Merkel sanoi pääministeri Matti Vanhasen kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Vanhanen lahjoitti Merkelille tiedotustilaisuuden päätteeksi porohahmolla koristellun soittokellon, jolla Merkel voi puheenjohtajuuskaudellaan lopettaa ylipitkäksi venähtävät puheenvuorot.

"Maailman vaikutusvaltaisin nainen"

Merkelistä tulee vuodenvaihteessa todellinen mahtivaikuttaja, sillä EU-puheenjohtajuuden ohella Saksasta tulee samaan aikaan suurimpien teollisuusmaiden G8-ryhmän puheenjohtaja.

Toisin kuin kuuden kuukauden EU-puheenjohtajuus, G8-ryhmän päällikkyys kestää koko vuoden ajan.

Mahtinainen Merkel on tosin ollut jo ennen EU:n ja G8:n puheenjohtajuuksiakin. Talouslehti Forbes nimesi hänet syyskuussa maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Merkel kiilasi listan ykköseksi ohi Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen. Suomen Tarja Halonen jäi Forbesin listalla kauas kärjestä sijalle 44.

Kosovon kysymys esille

Perustuslakisopimuksen ohella Merkel haluaa edistää Saksan puheenjohtajuuskaudella EU:n energiaturvallisuutta, tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä koulutusta. Myös byrokratian vähentäminen on korkealla Merkelin asialistalla.

Ulkopolitiikan saralla Merkel haluaa puhaltaa uutta puhtia EU:n, YK:n, Yhdysvaltain ja Venäjän muodostaman kvartetin toimintaan Lähi-idän rauhanneuvotteluissa. Merkelin mukaan EU:n on pyrittävä dialogiin muun muassa Syyrian ja Iranin kanssa.

Lähi-idän ohella myös Kosovon tulevaisuus noussee yhdeksi Saksan puheenjohtajuuskauden suurimmista ulkopoliittisista kysymyksistä, sillä YK:n Kosovo-lähettilään Martti Ahtisaaren on määrä esittää ratkaisuehdotuksensa alueen tulevaisuudesta Serbian parlamenttivaalien jälkeen tammikuun lopussa.

EU:n laajentumisen suhteen Merkel on ollut maltillisella linjalla, ja on muun muassa suhtautunut nihkeästi Turkin unionijäsenyyteen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat