Merivoimat: Sukellusveneen mahdollisuutta ei voi täysin sulkea pois

Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Olavi Jantunen  kertoo  MTV Uutisten haastattelussa, että sukellusveneen mahdollisuutta ei voida täysin sulkea pois viime kuun lopulla Helsingin edustalla saadun vedenalaisen havainnon lähteenä.

Jantusen mukaan asiasta tehdyn tutkinnan perusteella kaikkea ei voi selittää pintatoiminnasta aiheutuneilla äänillä.

– Siellä on sellainen signaalijälki, joka ei sovi pintatilanteeseen. Sen jäljen perusteella on voitu päästä lopputulokseen, että ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että siellä olisi ollut kyseessä sukellusvene tai jokin muu vedenalainen toiminta. Ihmisen tekemä siis, kommodori Olavi Jantunen sanoo.

Jantusen mukaan signaalitieto ei yksin ole kuitenkaan riittävä varmistus sukellusveneen olemassaololle.

Merivartioston rikostorjuntayksikkö tutki Helsingin edustalla tehtyjä havaintoja epäiltyinä alueloukkauksina. Esitutkinta-aineiston perusteella alkutapahtumiin liittyvien äänien lähdettä ei pystytty selvittämään.

Jantunen kehuu vuolaasti viranomaisyhteistyön onnistumista.

– Ei voi muuta todeta kuin että sekä järjestelmä merivoimissa että rajavartiolaitoksella on toiminut erinomaisesti, ja lisäksi tämä on hieno osoitus hyvästä viranomaisyhteistyöstä.

Merivoimat pudotti etsinnöissä ohjeiden mukaisesti käsisyvyyspommeja varoittaakseen mahdollista alusta.

– Käsisyvyyspommeja ja kaikkia muitakin merivoimien ja puolustusvoimien välineitä käytetään meille annettujen ohjeistusten mukaisesti, eikä niihin ole tullut mitään muutoksia. Jatkamme samaan tapaan kuin mitä ohjeistukset ovat tähänkin asti kertoneet. Emme muuta mitään toimintamallia, ellei ylempi johtoporras tai lainsäädäntö niin määrää, kommodori Jantunen kertoo.

Merivartiosto: Ei varmaa näyttöä

Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Ismo Siikaluoma antaa myös kiitosta viranomaisyhteistyöstä. Myös Siikaluoma sanoo MTV Uutisille, että kaiken materiaalin läpikäymisen jälkeen ei saatu varmaa näyttöä vedenalaisesta kohteesta. 

– Alueloukkauksen tunnusmerkistö ei tässä tapauksessa täyty. Silloin ei ole rikosta ja esitutkinta päätettiin tutkinnanjohtajan päätöksellä.

Siikaluoman mukaan tutkinta eteni erittäin hyvin.

– Oli haastavaa materiaalia ja sen analysointi on haastavaa. Kun tämä koko paketti puhutuksineen päivineen kasattiin, tutkinta meni siihen nähden erittäin hyvin.

Siikaluoma sanoo, että Suomenlahden merivartiostolla on ainakin Suomen mittakaavassa paras mahdollinen vedenalainen rikostutkintavälineistö ja prosessi. Komentajan mukaan EU-mittakaavassakin asiat ovat vähintäänkin hyvällä tasolla.

– Kyllä meillä on hyvät kyvyt tällaisen esitutkinnan suorittamiseen.

– Erityisesti yhteistoiminta meidän ja merivoimien välillä on ollut hyvää. Ottaen huomioon kuinka monimutkaisesta asiasta on kysymys, Siikaluoma summaa.

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat