Meritalta ensimmäinen maailmanindeksiin sidottu laina

Merita laskee tammikuun lopulla liikkeeseen ensimmäisen joukkolainan, jonka tuotto on sidottu maailman laajuiseen osakeindeksikoriin.

Lainan enimmäismäärä on 200 miljoonaa markkaa. Laina-aika on lähes kuusi vuotta, ja sen pääoma maksetaan kokonaan takaisin 29. lokakuuta 2003. Pääoman osalta Meritan laina on riskitön. Lainan pääoma maksetaan kokonaan takaisin, vaikka osakkeiden hinnat laskisivat. Indeksien noustessa lainaan sijoittanut saa puolestaan hyväkseen koko osakekurssien nousun laina-aikana.

Maailmanindeksilainan tyyppiset joukkolainat sallittiin Suomessa vasta joulukuussa 1997. Aiemmin olivat sallittuja vain Euroopan talousalueen osakeindekseihin sidotut indeksilainat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat