Mainos

Merita-Nordbanken: Työllisyys kohenee

Merita-Nordbanken arvioi Suomen talouden kehittyvän suotuisasti: Talous kasvaa selvästi ja työttömyys helpottaa.

Pankin ennusteen mukaan työllisten määrä nousee tänä vuonna 50 000:lla ja työttömyysaste laskee noin 13 prosenttiin ja ensi vuonna noin 12 prosenttiin. Kokonaistuotannon pankki arvioi kasvavan tänä vuonna runsaat neljä ja ensi vuonna runsaat kolme prosenttia. Vankka kotimainen kysyntä pitää tuotannon reippaassa kasvussa. Kotitalouksien kulutus kasvaa, samoin investoinnit.

Vuoden mittaan Aasian talousvaikeuden voivat haitata vientiä, mutta Euroopan talouskasvun myötä pankki arvioi suomalaisviennin kasvavan tänä vuonna lähes seitsemän prosenttia.

Nordbankenin ekonomistit: Ruotsi Emuun aikaisintaan 2003

Nordbankenin ekonomistit arvioivat Ruotsin liittyvän Euroopan rahaliittoon Emuun aikaisintaan vuonna 2003, sillä kansanäänestyksen tai ylimääräisten vaalien järjestäminen seuraavalla vaalikaudella olisi Emua vielä vastustaville puolueille liian suuri riski. Pankin pääekonomisti Nils Lundgren sanoi tänään Helsingissä, että tämä aikataulu voi toteutua vain, jos Emu toimii heti aluksi hyvin ja Britannia päättää liittyä Emuun melko pian rahaliiton toteuduttua. Sen nopeammin hän ei usko Ruotsin olevan valmis liittymiseen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.