Merita-Nordbanken jatkoi jälleen ostotarjoustaan Christianiasta

Merita-Nordbanken on ilmoittanut jatkavansa ostotarjoustaan norjalaisesta Christiania-pankista. Tänään jatkettu tarjous on voimassa 22. joulukuuta.

Merita-Nordbank

Ruotsalais-suomalainen pankki tarjoutui syyskuussa ostamaan pankin osakkeet 44 Norjan kruunun eli noin 32 markan kappalehintaan. Kokonaishinta nousee noin 17 miljardiin markkaa.

Kauppa on pitkittynyt, koska Norjassa ei ole saatu aikaan poliittista päätöstä myynnistä. Norjan valtio omistaa pankista runsaat 30 prosenttia.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun tarjousaikaa pidennettiin. Merita-Nordbankenin konsernijohtaja Hans Dalborg toisti pankin pitävän strategisesti tärkeänä pohjoismaista pankkiryhmää, johon myös Christiania kuuluisi. Tarjouksen pidentämistä perustellaan alkuviikosta annetulla parlamentin rahoitusvaliokunnan mietinnöllä. Sen katsotaan avaavan mahdollisuudet valtion omistamien Christiania Bankin osakkeiden myyntiin. Pankin saamien tietojen mukaan Norjan parlamentti eli suurkäräjät käsittelevät asiaa ensi viikolla. Mm. monet puolueet, ay-liike ja pankin johto kannattavat Merita-Nordbankenin ostotarjouksen hyväksymistä.

Merita-Nordbanken omistaa nykyisen lain sallimat hieman alle 10 prosenttia norjalaispankista. Lisäksi 7 000 Christiania Bankin osakkeen omistajaa on hyväksynyt tarjouksen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat