Merisalon vahvistaja astui esiin

Nova Group -konsernin entinen myyntipäällikkö Kai Haavisto vahvistaa, että aloite keskustapuolueeseen siirtymisestä tuli kansanedustaja Marja Tiuralta (kok.) eikä keskustalta.

Tiuran aloitteellisuudesta ovat aikaisemmin tällä viikolla puhuneet julkisuudessa keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja Nova-liikemies Arto Merisalo. Merisalo sanoi tuolloin, että kaksi Nova Groupin entistä työntekijää voi vahvistaa hänen sanansa.

Haavisto otti varhain tänään yhteyttä STT:hen. Hän kertoi olleensa vuosina 2006-2007 lähellä poliitikkoja ja saaneensa tietoonsa, että Tiura oli tiedustellut mahdollisuutta siirtyä keskustaan. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun oli käynyt selväksi, ettei hänestä tulisi kokoomusministeriä.

Haavisto ei kuitenkaan halunnut yksilöidä, keneltä hän tietonsa sai.

- Siitä on jo kolme vuotta aikaa, en muista yksityiskohtia, hän sanoi.

(MTV3 - STT)

Lue politiikan- ja taloustoimituksen päällikön Timo Haapalan blogi: Eiköhän se ollut siinä, Marja Tiura?

Lue myös:

    Uusimmat