Merirosvous myös nykyajan ongelma

Merirosvot ovat yhä suurempi uhka valtamerillä liikkuville kauppalaivoille. Viime vuonna merirosvohyökkäyksiä rekisteröitiin kaikkiaan 285; kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 41 prosenttia, ilmenee Kansainvälisen merenkulkutoimiston IMB:n tänään julkistamasta selvityksestä.

Ro-Ro -aluksia ja syöksyvene etualalla

Vaarallisimpia alueita ovat Kaakkois-Aasian vedet, missä rosvot iskivät viime vuonna 158 kertaa. Pelkästään Indonesian ympärillä iskuja sattui 113. IMB kehottaa varovaisuuteen myös Bangladeshin, Malesian, Intian ja Singaporen vesillä. Afrikan edustalla erityisen vaarallisia ovat Nigeria ja Somalia.

Merirosvojen iskuissa kuoli viime vuonna kolme ihmistä. Edellisvuonna kuolleita oli peräti 78.
-Selvityksestä ilmenee, että nykyaikainen merirosvous on väkivaltaista, veristä ja häikäilemätöntä, muistuttaa IMB. Merirosvot iskevät yleensä pikaveneillä kapeikoissa, aseinaan pistoolit ja puukot.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat