Merimiesten väsymys lisää laivojen onnettomuusriskiä

Onnettomuusriski kasvaa erityisesti silloin, kun vahtipäällikön vireystila on alentunut.

Merenkulkijoiden väsymys lisää huomattavasti merionnettomuuksien riskiä. Onnettomuustutkintakeskuksen tekemä turvallisuuskysely osoittaa, että päällystön jäsenistä viidennes on joutunut läheltä piti -tilanteeseen uupumuksen vuoksi.

Vahtipäälliköistä 17 prosenttia oli nukahtanut vahtivuorollaan ainakin kerran. Peräti 40 prosenttia oli ollut vähällä nukahtaa vahtiin viiden viime vuoden aikana.

Kysely lähetettiin noin 1500 laivapäällystön jäsenille, joista kolmannes vastasi. Kyselyyn osallistuneet saivat henkilökohtaisen kyselylomakkeen sekä työ- ja unipäiväkirjalomakkeen.

Onnettomuustutkintakeskus teki kyselyn omasta aloitteestaan.

Vahtipäällikön nukahdus tai väsymyksen aiheuttama alhainen vireystila on Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan monen haverin syy tai tai ainakin sen osatekijä. Keskimääräistä useammin onnettomuuksiin joutuvat laivat, joissa on pieni miehitys.

Onnettomuusriski kasvaa etenkin, jos vahtipäällikön vireystila on alentunut.

Turvallisuus vaatii riittävästi unta

Turvallisuusselvityksen mukaan vahtipäälliköiden työvuorojen on oltava sellaisia, että he saavat riittävästi unta vuorokaudessa. Lisäksi selvityksessä todetaan, että aktiivinen yhteistyö tähystäjän kanssa auttaisi väsymysriskin hallinnassa.

Selvityksessä kannustetaan myös seuraamaan merenkulkijoiden terveydentilaa ja ja työoloja. Hoitamaton uniapnea on otettava huomioon meriturvallisuuden riskitekijänä. Tärkeänä pidetään myös sitä, että komentosillalla saadaan tarpeeksi raitista ilmaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat