Mainos

Merimieskirkkojen kävijämäärä kaksinkertaistunut

Suomalaisten merimieskirkkojen kävijämäärä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi kahdeksan vuoden aikana.

Vuonna 1998 kävijöiden määrä oli runsaat 260 000 henkeä, joista pääosa vieraili ulkomailla toimivissa merimieskirkoissa.
Merimiesten lisäksi kirkon palveluja hyödyntävät mm. liikemiehet, virkamiehet, rekkamiehet, turistit, opiskelijat ja au pairit. Kokonaisina perheinä määräajaksi ulkomaille muuttaneet ulkosuomalaiset kasvattivat eniten osuuttaan kävijöistä.

Kirkon rahavarat eivät ole vahvistuneet toiminnan kasvun mukana. Viisi suotta sitten yhteen asiakaskontaktiin voitiin käyttää keskimäärin 40 markkaa, mutta tälle vuodelle budjetoitu vastaava summa on 18 markkaa.

Vuonna 1875 perustetun Suomen Merimieskirkko ry:n tarkoituksena on tehdä kristillistä, sosiaalista ja kulttuurityötä niin merenkulkijoiden kuin ulkosuomalaistenkin parissa. Lisäksi kirkko harjoittaa kristillistä työtä Suomen satamissa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.