Merimies-Unionin lakonuhan sovittelu alkoi

Merimies-Unionin ja varustamoyhdistysten lakkosovittelussa ei päästy vielä merkittäviin tuloksiin. Neuvotteluja jatketaan uudelleen keskiviikkona.

Ulkomaanliikenteen matkustaja- ja rahtialuksia uhkaavan lakon sovittelu aloitettiin tänään. Pari tuntia kestäneissä neuvotteluissa ei kuitenkaan vielä saavutettu merkittävää edistystä. Seuraava tapaaminen valtakunnansovittelijan toimistossa on sovittu keskiviikkoiltapäiväksi.

SAK:lainen Merimies-unioni uhkaa ulkomaan meriliikennettä lakolla, jonka on määrä alkaa 1. maaliskuuta, ellei merimiesten työehdoista sitä ennen päästä sopimukseen. Merimies-unioni jätti lakkovaroituksensa viime torstaina.

Merimies-unionin sekä Suomen ja Ahvenanmaan varustamoyhdistysten välisissä neuvotteluissa on pyritty kaksivuotisiin työehtosopimuksiin. Palkankorotusten ohella osapuolten välillä on erimielisyyksiä mm. matkustajalaivojen työaikajärjestelyistä. Sopimusten piirissä on reilut 7000 työntekijää.

Metsäteollisuuden sovittelu jatkuu


Valtakunnansovittelija Juhani Salonius jatkoi tänään myös mekaanista metsätaloutta uhkaavan lakon sovittelua. Puu- ja erityisalojen liiton ja Metsäteollisuus ry:n välisissä neuvotteluissa pyritään ratkaisuihin lähipäivinä. Sovittelua on määrä jatkaa huomenna. Jos osapuolten näkemyseroja saadaan kurottua umpeen, mahdollinen sovintoesitys voitaisiin tehdä jo tuolloin.

Puu- ja erityisalojen liitto on varautunut kutsumaan koolle ylimääräisen valtuuston ensi perjantaiksi. Lakon on määrä alkaa ensi maanantaina.

Neuvottelujen hankalimpia kysymyksiä ovat olleet kiistat palkankorotusten tasosta ja palkkarakenneuudistuksista. Lähinnä sahoja ja vaneriteollisuutta koskevan mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden työehtosopimukset koskevat noin 18 000 työntekijää. Lakkoon on samaan aikaan menossa myös mekaanisen metsäteollisuuden noin 250 Sähköliittoon kuuluvaasähköasentajaa.

Myös STTK:lainen Metsäalan asiantuntijat Meto on jättänyt metsähallitusta koskevan lakkovaroituksen. Työtaistelun on määrä alkaa torstai-iltana, jos sopua ei sitä ennen synny. Sopimuksen piirissä on noin 420 toimihenkilöä, joista lakkoon menisivät metsätalouden tulostoiminnossa työskentelevät 250 toimihenkilöä. Palkankorotusten lisäksi kiistaa on mm. matkakustannusten korvaamisesta ja palkkausjärjestelmästä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat