Mainos

Merimetsot kartoitetaan koko EU:n alueella

Laskentojen perusteella arvioidaan, säilyykö merimetso suojeltavana lajina EU:ssa. Suomessa merimetso on yleistynyt jatkuvasti vuodesta 1996, jolloin täällä pesivien parien määrä romahti lähes nollaan.

Merimetsojen kanta lasketaan koko EU:n alueella. Ympäristöministeriön mukaan luonnonsuojelulailla rauhoitettujen merimetsokantojen pesäkoloniat kartoitetaan myös Suomessa tänä vuonna.

Laskentojen perusteella pohditaan, säilyykö merimetso edelleen suojeltavana lajina EU:ssa. Samalla ratkeavat mahdollisuudet rajoittaa merimetsokantaa nykyistä laajemmin koko Suomen rannikkoalueella.

Suomessa pesi kesällä 2005 kaikkiaan noin 4 600 merimetsoparia. Metsokanta on ollut voimakkaassa kasvussa viime vuosina erityisesti Saaristomerellä. Kymmenen vuotta sitten merimetsot katosivat lähes kokonaan. Lintu on rauhoitettu, mutta sen pesiä tuhotaan vuosittain.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa merimetsokannan kehittymistä vuosittain.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.