Merikotka pesii ensimmäistä kertaa Hämeessä

Merikotkatyöryhmän havaintojen mukaan merikotka on asettunut ensimmäistä kertaa pesimään Hämeen seudulle, kertoo WWF:n tiedote.

Havaitussa pesässä on kaksi poikasta. Rengastushetkellä poikaset olivat noin seitsemän viikon ikäisiä.

Hämeeseen asettunut merikotkapari on uusi askel merikotkien suojelutyössä.

Lintujen pesimispaikka on myös poikkeuksellinen. Pesämänty on tähän mennessä korkein Suomessa tunnettu pesäpuu ja itse pesä on 25,7 metrin korkeudella maasta. Kyseessä on parin itsensä rakentama luonnonpesä, josta löydettiin ravintotähteinä vain kalaa.

- Syvällä sisämaassa varttuvat merikotkat eivät saa ainakaan aluksi ravinnon kautta elimistöönsä Itämeren eliöiden haitallisia aineita. Jatkossa merikotkat siirtyvät ainakin talveksi Itämeren rannoille", kertoo WWF Suomen merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Torsten Stjernberg.

WWF on tehnyt merikotkien suojelutyötä vuodesta 1973, jolloin merikotkatyöryhmä aloitti toimintansa. Silloin sukupuuton partaalla ollut iso lintu on lisääntynyt hyvin ja kanta on vahvistunut Itämerellä ja Lapissa.

Merikotkan pesien tarkastus ja poikasten rengastus on parhaillaan käynnissä koko maassa. Poikaslaskenta valmistuu juhannuksen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat