Merete Mazzarella voitti Vuoden tiedekirja -palkinnon

Professori, kirjailija Merete Mazzarella on voittanut Vuoden tiedekirja -palkinnon. Hänet palkittiin teoksesta, joka käsittelee runoilija J.L. Runebergin puolison, Fredrikan, elämää ja kirjallista tuotantoa.

Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Sen myönsivät Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen tiedekustantajien liitto maanantaina Helsingissä.

Kirja on ilmestynyt ruotsinkielisenä nimellä Fredrika Charlotta född Tengström. En nationalskalds hustru (Svenska litteratursällskapet i Finland). Suomeksi se on ilmestynyt nimellä Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo (suom. Raija Viitanen, Tammi).

Teos ilmestyi molemmilla kielillä viime vuonna, kun Fredrika Runebergin (1807-79) syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta.

Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professorina toimiva Mazzarella kertoi palkintoa vastaanottaessaan yrittäneensä antaa kirjalle kaunokirjallisen asun, samalla säilyttäen sen tosiasioihin perustuvana. Hän kiitti varsinkin suomenkielisten lukijoiden iloista ja positiivista suhtautumista kirjaan.

Lisäksi myönnettiin kaksi 2500 euron kunniamainintaa. Niiden saajat olivat dosentti Seppo Turunen teoksesta Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa. Esseitä ihmisen biologiasta (Tammi) sekä filosofian tohtori Anu Lahtinen teoksesta Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura).

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat