Mepit vihaavat Strasbourgia - kaikki kokoukset halutaan Brysseliin

Europarlamentaarikot suhtautuvat entistä kriittisemmin siihen, että parlamentin istuntoja järjestetään sekä Ranskan Stasbourgissa että Belgian Brysselissä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 91% mepeistä ja heidän avustajistaan haluaisi lopettaa Starsbourgissa käynnit ja keskittää kaiken työskentelyn Brysselliin. Kriittisiä ääniä on selvästi enemmän kuin aiemmin tehdyissä selvityksissä.

Säästöä syntyisi 180 miljoonaa euroa

Toistakymmentä rekkaa kuljettaa kuukausittain Brysselistä Starbourgiin parlamentin papereita, toimistotarvikkeita ja muita työvälineitä neljän päivän istuntoa varten. Saman edestakaisen matkan tekevät myös tuhannet ihmiset: parlamentin tulkit, virkamiehet, toimittajat, lobbarit sekä Brysselissä asuvat mepit.

Europarlamentin varapuhemies Edward McMillan-Scottin sekä Zurichin yliopiston tutkimuksen mukaan matkustelun lopettaminen säästäisi 180 miljoonaa euroa, 19 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä 19 000 tonnia sekä valtavan määrän työntunteja.

Ranska jyrää vastaan

Ranska haluaa ehdottomasti, että parlamentti kokoontuu jatkossa myös sen maaperällä. Asiasta sovittiin virallisesti vuonna 1997 Amsterdamin sopimuksessa, eikä Ranska aio antaa periksi. Jäsenmaat eivät halua ottaa sitä esille, jotta Ranska ei suutu.

Ville Itälä (Kok.) tekee yhteistyötä McMillan-Scottin kanssa tilanteen muuttamiseksi. Itälä kirjoittaa tili- ja vastuuvapausraporttia, ja aikoo siinä todeta, että Starsbourgin käytien lopettaminen olisi hyvä tapa noudattaa neuvoston vaatimusta säästää rahaa.

-Asia oli meillä tänään esillä ensimmäistä kertaa valiokunnassa. Muut suhtautuivat myönteisesti, mutta ranskalaiset eivät meinanneet pysyä nahoissaan. Starsbourgin matkoissa ei ole järjen hiventä. Tässä olisi järkevä säästökohde, Itälä sanoo.

EU:lla on toimintaa myös Luxemburgissa. EU-maiden ministerit pitävät huhtikuussa viralliset kokouksensa Brysselin sijaan Luxemburgissa.

Lue myös:

    Uusimmat