Mepit moittivat: Ehec yllätti EU:n

Suomalaiset europarlamentaarikot eivät ole tyytyväisiä EU:n komission toimintaan Saksan Ehec-kriisissä. Monen mepin mielestä kriisinhoidon vetovastuussa oleva komissio on epäonnistunut muun muassa tiedotuksessa.

- Tiedotus meni täysin pieleen. Ei voi olla niin, että ensin epidemian syyksi väitetään kurkkuja ja seuraavana päivänä papuja. Ymmärrän hyvin, että tilanne oli vaikea ja yllättävä, mutta Espanjalla on täysi oikeus olla raivoissaan vääristä syytöksistä, sanoo muun muassa EU:n elintarviketurvallisuusasioita käsittelevän valiokunnan jäsen Riikka Manner (kesk.).

EU joutuu nyt kompensoimaan espanjalaisille maanviljelijöille tappioita, joita väärästä hälytyksestä seurasi. Mannerin mielestä espanjalaiset luomukurkut leimattiin liian nopeasti epidemian alkulähteeksi.

Hän muistuttaa lisäksi, että tappioita on kertynyt koko EU:lle laajemminkin, kun Venäjä kielsi vihannesten tuonnin EU:sta.

”Alku kangerteli pahasti”

Myös Mannerin kanssa samassa valiokunnassa istuva vihreiden Satu Hassi kritisoi komission toimia Ehec-epidemian aikana, mutta ymmärtää saksalaisten halun kertoa epäilyistään.

- Jos espanjalaiset kurkut olisivat olleet bakteerin lähteenä, olisi aikaisella tiedottamisella voitu pelastaa ihmishenkiä, Hassi muistuttaa.

Hassi onkin tyytymätön lähinnä siihen, kuinka hitaasti komission rattaat lähtivät pyörimään kriisin alkuvaiheissa.

- Siitä, kun ensimmäiset tartunnat havaittiin, meni liian pitkä aika siihen, että asiaa käytiin analysoimaan kunnolla. Aika on usein ratkaiseva tekijä näissä epidemioissa. Kuka pystyy muistamaan tarkalleen syomisensä monen päivän takaa, Hassi kysyy.

”Antibiootti osasyyllinen”

Suomalaismeppien mielestä nyt koettu epidemia tuo esiin sen, ettei maataloustuotantoa tule keskittää vain suurin yksiköihin ja suuriin maatalousmaihin. Jos jättitilan ruokaerä saastuu, se sairastuttaa nopeasti suuren määrän ihmisiä jopa euroopanlaajuisesti.

- Riskit kasvavat, kun mittakaavat suurenevat, Hassi tiivistää.

Manner toivoo, että Ehec-epidemia on hyvin muistissa, kun kansallisista maataloustuista neuvotellaan.

- Jos tuet poistetaan, Suomen maatalous käytännössä kuolee. Tällöin olemme täysin riippuvaisia muiden maiden tehotuotannosta, mikä lisää elintarvikkeisiin liittyviä riskejä, Manner summaa.

Erityisen huolissaan Manner on antibiooteista, joiden käyttö esimerkiksi Keski-Euroopan maatiloilla on lisääntynyt. Hän myös arvioi, että Saksassa jylläävän Ehec-bakteerin vaarallisuus ja vastustuskykyisyys johtuu osittain antibioottien lisääntyneestä käytöstä.

- Kollegat ovat kysyneet vastaavalta komissaarilta antibioottien roolista Ehec-kriisissä, mutta vastausta ei ole saatu. Itse uskon, että antibiotti on osasyyllinen tämän Ehec-bakteerin vaarallisuuteen, Manner sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat