Menoliikenteessä sateita, ensi yönä hallaa – katso paikkakuntasi juhannusennuste

Torstaina maan etelä- ja länsiosaan levittäytyy sadealue ja muuallakin tulee sadekuuroja, joten juhannuksen menoliikenteessä kannattaa varautua sateisiin. Ensi yönä on osassa maata hallaa. Juhannuksena tulee sade- ja ukkoskuuroja.

Torstain vastainen yö on heikon tuulen ja selkeyden takia kylmä. Hallaa voi olla Lapin lisäksi Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Katso juhannuksen paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolta.

Torstaina puoliltapäivin sateet alkavat Lounais-Suomessa ja levittäytyvät Länsi- ja Etelä-Suomeen iltapäivän aikana. Sateisimmille alueille vettä kertyy 5-10 millimetriä. Itä- ja Pohjois-Suomessa sää on torstaina vaihtelevaa, luvassa on sekä sadekuuroja että auringonpaistetta.

Perjantaina juhannusaattona sama sadealue on yhä maan etelä- ja keskiosassa.

– Perjantaina sade on katkonaista. Paikoin tulee voimakkaita sadekuuroja ja etenkin lännessä mukana on myös ukkosta. Pohjoisessakin liikkuu sadekuuroja. Sadekuurojen tarkkaa paikkaa on mahdotonta ennustaa. Päivällä pilvisyys on runsasta, mutta sää kirkastuu iltaa kohden koko maassa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Juhannuspäivänä lauantaina tulee edelleen sade- ja ukkoskuuroja, mutta ne ovat harvemmassa kuin perjantaina. Lauantaina aurinkoa näkyy perjantaita enemmän.

– Juhannusviikonloppuna lämpötilat kipuavat vähitellen ylöspäin. Viileintä on perjantaina, jolloin päivän ylimmät lämpötilat ovat koko maassa 15 asteen vaiheilla. Sunnuntaina Etelä- ja Itä-Suomessa noustaan jo ylimmillään 20 asteeseen, pohjoisessa on muutama aste viileämpää, sanoo Miina Manninen.

Juhannuksen paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolta.

Uusimmat