Mainos

Menikö Viro jo Suomen ohi digitalisaatiossa? Marimekon ja Rovion hallituksen puheenjohtaja vastaa

11:00

Marimekon ja Rovion hallituksen puheenjohtajan Mika Ihamuotilan mukaan työpaikat eivät varsinaisesti häviä minnekään robotisaation myötä. Työ voi muuttaa muotoaan, ja samalla syntyy myös uusia työpaikkoja. 

Minkälaista työtä ihminen sitten tulevaisuuden maailmassa tekee?

– Erityisesti sellaista työtä, missä ihminen kohtaa toisen ihmisen. Jos katsoo robotisaation rinnalla myös tekoälyä ja koneoppimista, ihmisen suurin mahdollisuus on olla teknologian hyödyntäjä ja ohjaaja.

Ihamuotilan mielestä Suomi on edelleen teknologian kärkimaa, vaikka maa onkin jäänyt digitalisaatiossa jo esimerkiksi Viroa jälkeen.

– Virossa julkishallinto on ottanut paljon vahvemmin askelia kohti digitalisaatiota. Suomessa ei ymmärretä ja haluta ajatella tavallista ihmistä tai kuluttajaa. Suomessa pyritään aina suojelemaan tiettyä ammattiryhmää tai yritystoimintaa.

– Uber on hyvä esimerkki palvelusta, joka on hyvä kuluttajille, nuorille ja maahanmuuttajille, mutta Suomessa haluttiin jälleen kerran turvata taksiyrittäjiä. Jos me jatkamme tämänkaltaisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisen kieltämistä, me jäämme entistä enemmän jälkeen. 

Ihamuotila uskoo, että Suomella on myös mahdollisuus olla maailman kehittynein teknologiaa, tekoälyä ja robotisaatiota hyödyntävä maa. 

– Meillä on tiettyjä alueita, joilla on hyödyntämätöntä kapasiteettia. Me olemme teknologian edelläkävijä, ja toisaalta meillä on designin ja luovuuden osaamista. Näiden yhdistäminen voisi olla yksi sellainen alue, missä voisimme olla paljon parempia, Ihamuotila toteaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.