Mellakat tuomassa lisävaltuuksia Sydneyn poliisille

Rasistiset mellakat ovat riehuneet Sydneyssä

Sydneyssä jo kaksi yötä raivonneita rotumellakoita pyritään taltuttamaan muun muassa liikkuvien poliisien määrän lisäyksellä.

Yli 450 poliisia partioi Australian Sydneyn kaduilla estääkseen rotumellakoiden uusiutumisen kolmantena peräkkäisenä yönä. Sydneyssä on satanut, eikä tietoja mellakoinnista kaupungista ole tullut. Muualla Australiassa ulkomaalaistaustaisia vastaan hyökättiin.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion parlamentti keskeyttää joulutaukonsa ja kokoontuu torstaina pohtimaan poliisin lisävaltuuksia koskevia lakeja.

Poliisi voisi sulkea Sydneyn osia levottomuuksien estämiseksi, kertoivat viranomaiset. Poliisi voisi myös kieltää alkoholin myynnin ja käytön levottomuusalueilla.

Mellakoinnista määrättäviä vankeusrangaistuksia pidennettäisiin viidestä 15 vuoteen. Rangaistus tappelusta julkisella paikalla nostettaisiin viidestä vankeusvuodesta kymmeneen.

-Nämä rikolliset ovat julistaneet sodan yhteiskuntaamme vastaan, mutta emme anna heidän voittaa, sanoo osavaltion pääministeri Morris Iemma.

Noin 5000 valkoista nuorta hyökkäili Lähi-idästä peräisin olevien nuorten kimppuun sunnuntai-iltana. Eilen illalla läheiseltä muslimien asuttamalta alueelta saapui kymmeniä, pääasiassa libanonilaistaustaisia nuoria miehiä, jotka löivät ihmisiä ja autoja pesäpallomailoilla.

Mellakoinnista on pidätetty kymmeniä ihmisiä. Kymmenet ovat myös loukkaantuneet.

Australian tiedotusvälineet kertovat, että kumpikin ryhmä lähetti tekstiviestejä, joissa kehotettiin uusiin kostoiskuihin. Poliisin mukaan väkivaltaan kehottavia viestejä on otettu vastaan Sydneytä pohjoisempana sijaitsevan Queenslandin turistirannoilla.

Musliminuorten kanssa työskentelevä Fadi Abdul Rahman arveli, että lisää levottomuuksia on odotettavissa: musliminuoret ovat vihaisia, sillä he tuntevat, että viranomaiset suhtautuvat heihin eri lailla kuin englantilaisperäisiin nuoriin.

Levottomuuksien leviämisestä laajemmalle on huolestuttu, kun Perthissä Länsi-Australiassa hyökkäyksen kohteiksi joutuivat Lähi-idästä kotoisin oleva perhe, Adelaidessa Etelä-Australiassa libanonilais-australialainen taksinkuljettaja ja muslimiyhteisön tilat Victorian osavaltiossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat