Melania Trumpin Helsingin vierailukohteet yhä pimennossa – Lastenklinikka yksi mahdollinen vierailupaikka

Trumpin ja Putinin tapaaminen aiheuttaa outoja toimenpiteitä?"Kaivonkannet hitsattu kiinni" 2:07

Presidentti Donald Trump saapuu maanantaina 16. heinäkuuta Helsinkiin puolisonsa Melanian kanssa. Vaikka Yhdysvaltain presidentin suunnitelmat alkavat olla selvillä, ei hänen puolisonsa aikataulusta ole tihkunut vielä mitään tietoa.

Video: Trumpin ja Putinin tapaaminen aiheuttaa outoja toimenpiteitä Helsinkiin.

Presidentti Trumpin aikataulu ja suunnitelmat alkavat olla hiljalleen suurelle yleisölle selvillä, mutta hänen puolisonsa Melanian aikataulu huipputapaamisen aikana on vielä täysin pimennossa.

Melania Trumpin aikaisemmat valtiovierailut puolisonsa rinnalla ovat usein noudatelleet samanlaista kaavaa. Tämä tarkoittaa, että presidentin keskustellessa virallisista asioista, on puoliso-Melanialla aikaa vierailla esimerkiksi paikallisissa lastensairaaloissa.

Lastensairaalat ja koulut sydäntä lähellä

Yhdysvaltain ensimmäisen naisen mielenkiinnonkohteena ovat pitkään olleet lasten oikeudet. Hän on useilla valtiovierailuillaan painottanut erityisesti lastensairaaloissa ja lastenkodeissa vierailemista.

Esimerkiksi viime marraskuisella Japanin matkallaan hän vieraili paikallisessa koulussa, jossa hän opetteli lasten kanssa kaunokirjoitusta.
Myös viimeisimmällä Kiinan matkallaan hän vieraili yhdessä koululaisjoukon kanssa Pekingin eläintarhassa.

Ennen Helsingin vierailua Yhdysvaltain presidenttipari vierailee Englannissa ja Skotlannissa.

Englannissa presidentti Trumpin on määrä tavata Ison-Britannian kuningatar Elisabet ja pääministeri Theresa May. Trumpin keskustellessa pääministerin kanssa on Melanian tarkoitus viettää päivää pääministerin puolison Philip Mayn kanssa.

Pääministerin puolison tapaaminen ei kuitenkaan ole Melania Trumpin ainoa matkaohjelma. Yhdysvaltain ensimmäinen nainen aikoo vierailla Lontoossa sekä veteraanien että lasten luona.

Vielä ei ole tietoa, tapaako Melania Lontoossa esimerkiksi sairaita lapsia lastensairaalassa vai paikallisia koululaisia.

Useilla aikaisemmilla ulkomaanmatkoillaan hän on kuitenkin erityisesti painottanut lastensairaaloita. Viimeisimmillä viidellä ulkomaanmatkallaan hän on vieraillut sairaiden lasten luona.

Helsingissä mahdollisesti lastenklinikalle?

Melania Trumpin Helsingin vierailun aikatauluista ei ole tihkunut vielä julkisuuteen tietoa. 

Hänen aikaisempien ulkomaanmatkojensa perusteella voisi päätellä, että Yhdysvaltain ensimmäinen nainen olisi myös Helsingissä kiinnostunut paikallisten lasten tapaamisesta.

Suuntana voisi esimerkiksi olla Helsingin Lastenklinikka tai kierros uuden lastensairaalan tiloissa.

Lue myös:

    Uusimmat