Mel Gibsonin uutuuselokuva herättää kiukkua

Filmitähti Mel Gibsonin uusin elokuva The Patriot on saanut niskaansa harvinaislaatuista kritiikkiä. Yhdysvaltain itsenäisyystaistelusta kertovaa filmiä on syytetty historian väärentelystä. Parin viikon kuluttua Suomeen saapuva The Patriot on ainakin historian kalleimpia elokuvia. MTV:n uutisten haastattelussa niin Gibson kuin filmin ohjaaja sanovat, että elokuva perustuu historiallisiin tosiasioihin.

Elokuvassa on vuosi 1776. Yhdysvaltain itärannikon brittiläiset osavaltiot nousevat taloudelliseen kapinaan emämaataan vastaan, mikä johtaa lopulta itsenäisyysjulistukseen. Tällaisesta historiasta ei kuitenkaan kannata tehdä elokuvaa Amerikassa, vaan miehestä, joka joutui sotaan perhettään puolustaakseen.

Reseptissä on kaikki mitä Hollywoodin megaviihdekakku tarvitsee. Surua, vihaa, kostoa, sankaruutta, rakkautta ja lopuksi pahan hidastettu listiminen. Paha on tällä kertaa Iso-Britannian, siis emämaan armeija. Englannissa kakku onkin mennyt tyystin väärään kurkkuun. Historioitsijat ja vakavampikin lehdistö syyttävät Hollywoodia historian väärentäjäksi - briteistä tehdään natsimaisia lapsenmurhaajia.

Parisiin kokoontuneita elokuvatekijöitä kritiikki ei hetkauta:
-No jaa, on kritiikissä varmasti ideaakin. Mutta he ovat ylireagoineet, ovat korostaneet asiaa vähän turhan paljon. Mutta sehän on hyvä! Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, sanoo elokuvan päätähti.
Mel Gibson saa vaivoistaan tällä kertaa 150 miljoonan markan ennätyspalkan. Kaikkiaan yli 700 miljoonan markan filmissä pääpiru on brittieversti Tavington, esikuvanaan hänellä on historiankirjoista löytyvä oikea eversti:
-Hän oli Banastre Tarlington -todella hirveä. Ja sitten luin jostain brittilehdestä, että hänen sotilaansa pitivät hänestä todella paljon. Kyllä varmasti pitivät, koska hän ei tappanut heitä, sanoo ohjaaja Roland Emmerich.

Myös amerikkalainen musta näyttelijä Wesley Snipes on haukkunut Patriotin hollywoodlaiseksi historianvalkaisuksi. Elokuva ei kerro sen ajan orjuuden julmuuksista mitään, hän moittii.
-Elokuva perustuu tosiasioihin. Ei se nyt aivan yksi yhteen ole, tiukasti ajatellen. Mutta velvollisuutemme on vain viihdyttää ja kertoa hyvä tarina. Kritiikki ei huolestuta. En ole koskaan kritiikistä huolissani. Miksikö? Koska olen rikas, upporikas, nauraa Mel Gibson.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat