Mel B:n aviomies raivostui – vastasi fanien syytöksiin tiukasti

Laulaja Mel B:n heikko olemus ja mustelmat saivat fanit syyttämään tähden aviopuolisoa pahoinpitelystä.

Spice Girls -tyttöbändistä tuttu Britannian X Factor -kilpailun tuomari Mel B joutui jäämään pois ohjelmasta lauantaina, kun hänet kiidätettiin sairaalaan salaisuudeksi jääneen sairauden takia.

Sunnuntaina Mel koki kuitenkin pikaparantumisen, ja pääsi mukaan tuomaroimaan X Factorin finaalijaksoa. Fanit kuitenkin järkyttyivät tähden olemuksesta. Laulajattaren käsivarsissa näkyi arpia ja pieniä mustelmia, ja myös hänen poskensa on monien mielestä ollut turvonnut ja mustelmilla.

Nettikeskusteluissa fanit ovat epäilleet Mel B:n joutuneen pahoinpitelyn uhriksi ja ilman sormusta edustaneen tähden aviopuoliso Stephen Belafonte on joutunut ilkeiden epäilysten uhriksi.

Nyt Mel B:n aviopuoliso on ottanut kantaa syytöksiin. 39-vuotias Belafonte avautui tilanteesta Twitter-tilillään.

– En yleensä vastaa Twitter-viesteihin, mutta nyt teen sen. Väitteet siitä, että olisin lyönyt vaimoani ovat perättömiä ja aivan kammottavia!

– Mel oli todella sairas ja joukko lääkäreitä auttoi häntä parantumaan. Ette ole oikeita faneja, jos ette nyt rauhoitu ja lopeta negatiivisuuttanne.

Lue myös:

    Uusimmat