Meksikossa vasemmiston ehdokas ei tyydy tappioonsa

Meksikon presidentinvaalien tulosten uudelleenlaskennan lopputulos ei tyydytä häviöllä olevaa vasemmiston ehdokasta.

Vasemmiston presidenttiehdokas Andres Manuel Lopez Obrador ei torstaina suostunut tunnustamaan tappiotaan Meksikon presidentinvaaleissa. Hän ilmoitti vievänsä asian oikeuteen ja vaati kaikkien vaaleissa annettujen äänien laskemista uudelleen.

Kun lähes kaikki äänet oli laskettu toistamiseen, oli oikeiston Felipe Calderon siirtynyt täpärästi Lopez Obradorin edelle. Calderonin kannattajat juhlivatkin kaduilla suosikkinsa menestystä.

Obradorilla oli vielä parin prosenttiyksikön etumatka, kun kolme neljännestä äänistä oli laskettu. Ero kuitenkin kapeni koko ajan, kun tuloksia alettiin saada Calderonin vahvoilta alueilta maan pohjois- ja länsiosista. Jäljellä olevista äänestyspaikoista suurin osa sijaitsee juuri Calderonin kannatusalueilla.

-Äänien välinen ero tulee varmasti olemaan hyvin tiukka loppuun asti. Lopez Obrador voi olla edellä, mutta ero voi kaventua tai kasvaa, Meksikon keskusvaalilautakunnan johtaja Luis Carlos Ugalde sanoi aiemmin.

Alkuperäisen vaalituloksen mukaan Calderon sai äänistä 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin Lopez Obrador. Vasemmiston ehdokas ei hyväksynyt tuloksia, vaan vaati äänten laskemista uudelleen. Hänen mielestään tuloksissa oli epäselvyyttä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat