Meksikossa pidätetty viranomaisia huumepomon vankilapaon takia

Meksikossa on pidätetty seitsemän viranomaista epäiltynä osallisuudesta huumepomo Joaquin Guzmanin vankilapakoon.

Lisänimellä El Chapo tunnettu huumekartellin johtaja pakeni sellistään viime viikonvaihteessa. Pakoreitti kulki sellin suihkunurkkaukseen tehdyn aukon kautta pitkään tunneliin ja sieltä vankilan ulkopuoliseen rakennukseen.

Viranomaisten mukaan Guzman sai todennäköisesti apua vankilatyöntekijöiltä. Tutkinnassa on selvinnyt, että valvontakameraa seuranneet vartijat tekivät heti hälytyksen, kun havaitsivat Guzmanin kadonneen sellistään. Sen jälkeen kului 18 minuuttia, ennen kuin vartijoita meni selliin.

Kymmeniä turvallisuusviranomaisia on kuulusteltu pakoon liittyen.

Kiusallinen isku hallitukselle

Pako oli kiusallinen isku Meksikon presidentti Enrique Pena Nieton hallitukselle, joka on taistellut kiivaasti huumekartellien johtajia vastaan. Pena Nieto on sanonut olevansa luottavainen, että Guzman saadaan kiinni.

Kyseessä on El Chapon toinen vankilapako. Vuonna 2001 hän onnistui lähtemään omille teilleen piiloutumalla vankilan pesulakärryyn.

Huumepomo pidätettiin 13 vuoden karkumatkan jälkeen viime vuoden helmikuussa. Pidätyksen jälkeen Pena Nieto sanoi, että olisi anteeksiantamatonta, jos Cuzman karkaisi uudestaan.

Meksikolaislehti Reforman tekemän mielipidetiedustelun mukaan 88 prosenttia meksikolaisista uskoo, että pako oli sisäpiirin työtä.

Guzmanin verisistä huumesodista tunnettu kartelli pyörittää Tyynenmeren rannikolla sijaitsevasta Sinaloan provinssista käsin maailmanlaajuista huumekauppaa.

Lue myös:

    Uusimmat