Mainos

Meksikon vaaleissa pattitilanne

Oikeiston ehdokas näyttää voittavan vaalit niukasti. Vasemmiston ehdokas onkin jo vaatinut uutta ääntenlaskentaa.

Meksikon presidentinvaalit näyttävät päättyvän oikeistolaisen Felipe Calderónin äärimmäisen niukkaan voittoon. Vasemmistoehdokas Andres Manuel Lopez Obradór ei alustavia tuloksia hyväksynyt, vaan vaati äänten uudelleenlaskentaa.

Vaalilautakunnan mukaan Calderon sai sunnuntain vaaleissa 36,38 prosenttia äänistä. Lopez Obrador, joka oli mielipidemittausten mukaan hienoisessa johdossa vielä vaalien alla, sai 35,34 prosenttia äänistä. Muut ehdokkaat jäivät selvästi pienemmille lukemille.

Lopez Obradorin avustajien mukaan ehdokas on valmis kehottamaan kannattajiaan lähtemään kaduille osoittamaan mieltään, jos uudelleenlaskentaan ei suostuta. Aikaisemmin Lopez Obrador sanoi, että uudelleenlaskentaa perättäisiin vain byrokraattisin keinoin.

- Emme aio hyväksyä tulosta, minkä tiedämme olevan alustava. Niissä on liikaa epäselvyyksiä, Lopez Obrador sanoi tiedotustilaisuudessa.

Sekä Calderonin että Lopez Obradorin kannattajat intoutuivat vaaliyönä juhlimaan kaupunkien kaduilla, kun molemmat ehdokkaat julistautuivat vaalien voittajiksi.

Yhdysvallat ei ottanut virallista kantaa vaalitulokseen, vaan ilmoitti diplomaattisesti olevansa valmis työskentelemään voittajan kanssa, tuli tämä sitten mistä puolueesta hyvänsä. Valkoisen talon kuitenkin arvaillaan toivovan vapaakauppamyönteisen Calderonin voittoa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.