Meksikon järistys vaatinut 18 uhria

Useita Meksikon osavaltioita eilen vavisuttanut voimakas maanjäristys surmasi ainakin 18 ihmistä. Loukkaantuneita on tämän hetkisten tietojen mukaan noin 50. Järistys sai rakennukset huojumaan ja ihmiset ryntäämään kauhuissaan ulos kaduille. 42 sekuntia kestäneen järistyksen voima oli 7,4 richteriä. Järistyksen keskus sijaitsi maan eteläosassa Tyynenmeren rannikolla Oaxacan ja Guerreron osavaltioiden välissä.

Järistys tuntui voimakkaana myös pääkaupungissa Méxicossa, joss kuoli yksi ihminen. Helsingin yliopiston seismologinen laitos rekisteröi järistyksen tapahtuneen klo 19.30 Suomen aikaa. Järistyksen pahimmin koettelemilla alueilla talojen katot murenivat, tiet vahingoittuvat ja sähköt menivät poikki. Ainakin 300 rakennuksen kerrottiin vaurioituneen pahasti. Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu antoi järistyksen johdosta hyökyaaltovaroituksen Tyynenmeren rannikolle tietyille alueille Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikkaa.

Äskettäiset yhtä voimakkaat järistykset Turkissa ja Taiwanissa vaativat tuhansia kuolonuhreja. Elokuun puolessavälissä Turkissa sattunut 7,4 richterin järistys vaati 15 000 ihmisen hengen. Taiwanissa kuoli yli 2 100 ihmistä 20. syyskuuta sattuneessa 7,3 richterin järistyksessä. Méxicoa koetteli viime kesäkuun 16. päivänä 6,7 richterin järistys, jossa kuoli 18 ihmistä. Syyskuussa 1985 kaupunkia koetellut 8,1 richterin järistys vaati yli 10 000 ihmishenkeä.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat