Meksikolaiset omivat chilin

Meksikolaiset chilinviljelijät haluavat tehdä tuotteestaan samanlaisen kansainvälisen brändin kuin ranskalaisten samppanja. Chilin kasvattajat päättivät tämänviikkoisessa kokouksessaan ryhtyä toimiin, että chileiksi nimitettyjen tuotteiden alkuperämaata kontrolloidaan.

Kiinassa tai Yhdysvalloissa kasvatettuja, jalapenon tyyppisiä chili-pippureita pitäisi kutsua jollakin muulla nimellä. Meksikolaiset aikovat käytännöllään seurata esimerkiksi Euroopan Unionin noudattamaa esimerkkiä.

EU on määritellyt omiksi merkeikseen yli 40 suosituinta ruoka- ja juomanimekettään suojellakseen niitä ulkomaisilta jäljittelijöiltä.

-Haluamme chilien olevan merkkituote kuten samppanja. Aiomme vaatia alkuperämaan ilmoittamista, sillä liikkeellä on paljon chili-laatuja, jotka eivät ole aitoja. Ne eivät maistu samalta, mutta ihmiset ostavat niitä edullisemman hinnan takia, huolehtii chilin tuottajien kansallisen yhdistyksen presidentti Jose Manuel Gochicoa.

Meksikolaiset pitävät chiliä samalla tavalla omaan perinteeseensä kuuluvana kuin tequilaa ja sombreroja. Silti Intia, Kiina, Argentiina ja Yhdysvallat ovat melkein ajaneet meksikolaiset pois maailman chili-markkinoilta.

MTV3-STT

Lue myös:

    Uusimmat