Meidän häät: Soluttautujat sairaanhoitajien häissä

Meidän häät -ohjelman toisessa jaksossa häitään vietti sairaanhoitajapariskunta. Juhlassa yllätti uskalias ohjelmanumero!

Sydänsairaanhoitajina työskentelevät Katja ja Heikki rakastuivat ensisilmäyksellä Tampereen yliopistollisen sairaalan käytävällä.

– Polvet rupesivat tutisemaan, se kolahti niin kovaa. Osasi jo vähän haaveilla, että se olisi siinä se löytö. Sama kutina vatsanpohjassa on säilynyt, Katja kertoo.

Pariskunta työskentelee yhdessä, asuu yhdessä ja viettää vapaa-aikansa yhdessä. Tiivis kanssakäyminen ei kuitenkaan ole laimentanut suurta tunnetta.

– Pitää vaan valita sellainen ihminen, jota jaksaa katsella 24 tuntia päivässä, Heikki sanoo.

Häiden teemana merellisyys

Estetiikkaa arvostava pariskunta halusi häihinsä merellisen teeman. Sydäntä lähellä oleva rantateema tuotiin esiin kivi- ja simpukkakoristeluin. Pöydille sytytettiin kynttilöitä, jotka toivat häätilaan lämpöä.

Kaasoja ja lähisukulaisia oli pyydetty pukeutumaan turkoosiin väriin, joka toistui myös koristeluissa ja hääpaikan stailauksessa.

Mielikuvitukselliset hääkutsut Katja ja Heikki olivat suunnitteleet mainostoimiston avustuksella. Pari lähetti häävieraille kutsukortin sikarilaatikossa, johon oli painettu heidän nimensä. Sairaanhoitajien hääkutsu oli tietysti rakkausreseptin ja -tarinan muodossa.

– Tämä kutsukortti tullaan taatusti muistamaan paremmin kuin perinteinen, Heikki mietti.

– Haluaisin hääjuhlalta sitä, että olisi paljon naurua ja että ihmiset viihtyvät, Katja kertoi.

Varsinainen vihkiminen tapahtui hääjuhlaa edellisenä päivänä maistraatissa. Kuten nykyään joka kymmenes vihitty, Katja ja Heikki halusivat liitolleen kirkollisen siunauksen. Siunaus suoritettiin hääjuhlan yhteydessä vieraiden läsnäollessa.

Tuoreen avioparin astellessa siunaustilaisuuteen It's a wonderful world -kappaleen tahtiin vieraat herkistyivät. Komea hääpari sai kehuja ja varsinkin Katjan ystävän tekemä uniikki hääpuku keräsi kiitosta.

Soluttautujat yllättivät

Perinteisen häävalssin ja kakun leikkauksen lisäksi Katjan ja Heikin häissä nähtiin hieman erikoisempaa ohjelmaa. Hääpari halusi yllättää vieraansa ja valitsi Soluttautujat-improvisaatioryhmän suunnittelemaan ohjelmanumeron.

Soluttautujat esittivät häissä aloittelevaa tarjoilijaa ja kontrolloivaa hääsuunnittelijaa, joka lopulta saapui juhlaan morsiuspuvussa. Tarkoituksena oli höynäyttää hääväkeä ja tuoda huumoria juhlaan.

– Siinä vaiheessa kun morsian ajoi takaa tätä seremoniamestari, tuli pieni epäilys, että olisiko järjestetty show, kertoi Heikin ystävä. Useimpiin häävieraisiin show meni kuitenkin täydestä ja yllätys tuli ilmi vasta häiden loppupuolella.

– Se meni täysin putkeen, Katja iloitsee.

– On ollut ihan tajutonta. Ihmiset puhuvat jatkuvasti soluttajista. Olen kuullut myös uusia juttua, koska en nähnyt mitä kaikkea he siellä sähläilivät. Uskon, että vielä vuosien päästä puhutaan asiasta.

Toiseksi onnellisin päivä

Ennen onnistunutta hääpäivää Katja mietti naimisiinmenon merkitystä.

– Avioliitto syventää suhdetta ja toiseen sitoutuu todella vakavasti. Kun menee naimisiin, silloin on täysin varma, Katja pohti.

– Odotan avioliitolta pitkäaikaista parisuhdetta. Usein näemme töissä kuinka vanhat aviopuolisot tulevat toisiaan katsomaan. Se on herkkää nähtävää, kun heillä on vieläkin pilke silmäkulmassa ja he jaksavat naurattaa toista.

Sulhasen mielessä hääpäivä jää kuitenkin erään toisen tapahtuman varjoon.

– Elämäni onnellisin päivä ei ole tämä päivä – vaan se on päivä, jona tapasin Katjan, Heikki hempeilee.

Lisää parin jännittäviä uutisia !

Katso jakso

Lue myös

(MTV3 Helmi)

Kuvat: Sub

Lue myös:

    Uusimmat