Meidän häät: Kypsä rakkaus huipentui havaijilaisittain

Aloha! Meidän häät -ohjelmassa Anjan ja Jukan kypsä rakkaus huipentui havaijilaisessa hääjuhlassa.

Meidän häät -ohjelman Anja ja Jukka kohtasivat morsiamen ystävättären kautta. Nainen oli sinkkukeilauksessa huomannut Jukan, jonka uskoi olevan kuin luotu Anjalle.

– Jukka sanoi minulle silloin, että hän on tavannut sellaisen mimmin, että nyt häntä viedään, Jukan ystävä kertoo.

– Tietenkin kypsällä iällä on ihan erilainen asia löytää sellainen ihminen, jonka kanssa huomaa, että jatkaakin arkea pidempään. Se on ollut sellainen yllätyslahja, Anja pohtii.

Yli kahden vuoden seurustelun jälkeen Jukka kosi Anjaa Vanhan Porvoon mukulakivisellä kadulla talven kääntyessä kevääksi. Hääkirkko varattiin muutaman kuukauden päähän siitä taianomaisesta päivästä.

– Tässä iässä osaa ihan eri tavalla nauttia sitoutumisesta ja, että on joku jonka kanssa jakaa arkea ja juhlaa, Anja sanoo.

– Kyllä se on kuohuttava tunne vielä tässä iässä. Ei yhtään varmasti häviä nuoremman tunteille, Jukka kuvailee.

Havaijilais-suomalainen hääteema

Pariskunta meni naimisiin Pornaisten kirkossa, jossa Jukan omat vanhemmat aikoinaan vihittiin. Menevän ja paljon matkustelevan hääparin suuren päivän havaijiteema vei hääparin ja vieraat kauas merten taakse.

– Minulle Havaiji on ollut merkityksellinen paikka. Se on lempileikkipaikkojani tällä maapallolla. Jos häät olisivat Havaijilla, siellä tanssittaisiin paljain jaloin hiekkarannalla, Anja kertoo.

Aloha-henkinen hääjuhla istuu morsiamen mukaan hienosti suomalaiseen maalaisromantiikkaan. Teema näkyi muun muassa juhlapaikan somistuksessa; upeissa kukkakoristeissa ja kattauksessa. Morsiamella ei myöskään ollut hääkimppua, vaan hääparilla oli kaulassaan lei-kukkaseppleet, jotka symboloivat kiintymystä.

Juhlatilan koristelussa pitää ottaa huomioon monenlaisia seikkoja. Pöytäliinojen ja astioiden lisäksi juhlapöytiä koristavat usein hääparin näköiset kukka-asetelmat. Anjan ja Jukan häissä kukkaloisto toi hääpaikalle tuulahduksen paratiisisaarta. Asetelmissa ja koristelussa käytettiin muun muassa hortensiaa, pantahirssiä ja maksaruohoa.

Herkullinen ruoka näytteli tärkeää roolia eksoottisessa hääjuhlassa. Anjan ja Jukan valitsema menu oli cross kitchen eli sekoitekeittiö, joka yhdisti tyylikkäästi havaijilaisen ja suomalaisen ruokakulttuurin. Tarjolla oli tuoreita hedelmiä, viher- ja rapusalaattia ja paahdettuja kasviksia. Suunnitelmana oli myös tarjota miekkakalaa pääruokana.

Stand-upia ja hulatanssia

Hääohjelman ei aina tarvitse koostua morsiamenryöstöstä ja sukkanauhan heitosta. Erikoista ohjelmaa hakevat voivat harkita stand up -komiikkaa, sillä morsiusparille tai vieraille räätälöity show keventää juhlatunnelmaa. Jukka olikin päättänyt yllättää tuoreen vaimonsa hauskalla esityksellä, johon häntä valmensi koomikko Pirjo Heikkilä.

– Omille ystäville tai sukulaisille heitettävä show ei ole kovinkaan vaikea pala, koska yleisö on jo valmiiksi esiintyjän puolella. Hyvä esitys koostuu tarinoista, jotka ovat napakoita ja koskettavia. Tärkeää on myös, että show kulkee koko ajan johonkin, Heikkilä opasti

Loppuillasta vieraat pääsivät jälleen Tyynenmeren saarten tunnelmaan. Eksoottisen hääteeman mukaisesti juhlassa esiintyvät myös hulatanssijat.

– Ihmiset ovat tykänneet tästä. Ne, jotka ovat joskus juhlineet samassa paikassa, sanoivat ettei mitään tällaista vastaavaa ole aikaisemmin koettu. Tämä on varmasti ollut aika uniikki kokemus, onnellinen Anja iloitsee.

– Nyt on sellainen seesteinen, rauhallinen ja onnellinen olo, tuore vaimo kertoo.

Lue mitä parille kuuluu nyt

Katso jakso Subin netistä

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat