Mehiläishoitajat: Hunajasadosta tulee aromikas

Ennätyskuivasta kesästä huolimatta hunajasadosta on tulossa normaali, kerrotaan Mehiläishoitajien liitosta.

Hunajasadon korjuu on alkanut. Suomen Mehiläishoitajain liitto arvioi, että sadosta tulee aromikas ja määrällisestikin hyvä, vaikka kuivuus vähensi satoa huomattavasti. Kokonaissato tulee kuitenkin olemaan lähellä tavanomaista määrää.

Mehiläispesiin kertynyt hunaja on pääosin alkukesän kukkien medestä, mikä on Suomessa erittäin harvinaista. Kesä-heinäkuun vaihteen kukkarunsaus antaa aromia tämän kesän hunajalle ja lisää hunajaan sille ominaisten, terveellisten aineosien määrää.

Mehiläistarhoilla kesä oli poikkeuksellinen. Normaalisti hunajaa kertyy mehiläispesän varastoihin vasta heinäkuun puolella, mutta tänä vuonna pari viikkoa aikaisemmin. Mehiläispesät ehtivät vahvistua hyvään keruukuntoon samanaikaisesti kukkarunsauden kanssa. Ilman tätä hyvää aloituslähtökohtaa kaudelle olisi hunajasato kuivuuden vuoksi jäänyt olemattoman pieneksi.

Kuivuudesta huolimatta heinäkuu on antanut mehiläisille jatkuvasti uutta ravintoa, joten niiden ei ole ollut tarvis kuluttaa jo pesään kertyneitä hunajavarastoja, toteaa Mehiläishoitajain liitto.

Suomessa on noin 3200 mehiläishoitajaa ja mehiläispesiä noin 50 000. Pitkän ajan keskiarvosato on 1,8 miljoona kiloa hunajaa eli noin 35 kiloa pesää kohti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat