Megan Fox: Tatuoinnin poistaminen on kivuliaampaa kuin niiden ottaminen!

Näyttelijä Megan Fox kertoo avoimesti kivuliaasta toimenpiteestä, jonka hän joutuu käymään kerta toisensa jälkeen läpi päästäkseen eroon tatuoinneistaan.

Näyttelijä Megan Fox, 25, kokee tatuointiensa poisto-operaation äärimmäisen tuskallisena.

Fox käy laserhoidoissa poistamassa käteensä tatuoitua Marilyn Monroen kuvaa. Näyttelijätär ei olisi vuosia sitten uskonut haluavansa vielä eroon kuvasta, jonka hän otti 19-vuotiaana.

– Kaikki varoittivat minua ja sanoivat, että tulee vielä päivä, jolloin en halua tatuointeja enää. He uskoivat minun kasvavan aikuiseksi, Fox muistelee.

– Olin kuitenkin itsepäinen ja uskoin, että rakastan tatuointejani ikuisesti. Ajattelin, että pitäisin tatuointeja tulevaisuudessa ikäänkuin kirjana menneisyydestäni, joka muistuttaa minua kaikesta, mitä rakastin nuorempana. Asia ei ole lainkaan niin, näyttelijä myöntää.

Laserhoidot ovat Foxin mielestä hyvin kivuliaita, joten tatuointien poistaminen on näyttelijättärelle raskas projekti.

– Se on todella kivuliasta. Kuvien ottaminen sitä vastoin ei ole kivuliasta, siksi minulla onkin niitä niin monta, Fox kertoo.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat