Megajulkisuus vauhdittaa Tervon romaanin myyntiä

Valtaisa julkisuus on siivittänyt Jari Tervon uuden romaanin myyntiä. Poliittinen satiiri Koljatti on myyty useista kirjakaupoista jo loppuun, kertoo kustantaja WSOY.

Koljatti julkaistiin viime perjantaina. Tiedotusvälineet ovat uutisoineet näkyvästi satiirista, jonka päähenkilönä hölmöilee pääministeri Pekka Lahnanen.

WSOY:n myyntijohtaja Eva Kohonen kertoo, että kirjaa on lähtenyt kustantajalta kirjakauppoihin 20 000 kappaletta. Heti ensimmäisen myyntiviikonlopun teos on joissakin kirjakaupoissa jopa loppuunmyyty:

- Kyllä tämä on kiivaammin lähtenyt käyntiin kuin luulimme. Ja takana on vasta muutama myyntipäivä.

Kohonen sanoo, että kaikki julkisuus Jari Tervon kirjan ympärille ei ole kustantajallekaan pelkästään mieluista.

WSOY:n mukaan Jari Tervon edellistä kirjaa Troikkaa on myyty tähän mennessä 60 000 kappaletta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat