Medvedev ja Merkel taivuttelevat Itämeri-maita kaasuputken taakse

Venäjän ja Saksan johtajat lupaavat työskennellä voittaakseen venäläis-saksalaista maakaasuputkea kohtaan esiintyvän vastustuksen Itämeren rantavaltioissa.

Venäjän uusi presidentti Dmitri Medvedev tapasi torstaina Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Saksa oli Medvedevin ensimmäisen Eurooppaan suuntautuneen matkan kohde.

Maakaasuputken rakentamista on arvosteltu erityisesti Puolassa, Ruotsissa ja Baltian maissa.

Merkel otti tapaamisessa esille myös vankeuteen tuomitun venäläismiljonäärin Mihail Hodorkovskin tapauksen.

- Rikoksentekijöiden armahtamisen ei pitäisi kuulua valtiotason neuvotteluihin poliitikkojen kesken, kommentoi Medvedev.

Lännessä on esitetty arvioita, joiden mukaan Hodorkovski tuomittiin, koska hänen poliittinen toimintansa ei miellyttänyt Kremliä.

Merkelin välit Medvedevin edeltäjään Vladimir Putiniin olivat kitkaiset, koska Merkel on arvostellut muun muassa ihmisoikeuksien loukkauksia Venäjällä.

Merkelin on kuitenkin kerrottu olleen tyytyväinen Medvedevin lausuntoihin, joissa tämä on lupaillut esimerkiksi venäläisen oikeuslaitoksen uudistamista.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat