Mediatutkija: Tv-puhe ovela veto – Sipilä toimii kuin Obama

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tulevassa puheessa on tärkeää myös se, mitä pääministeri jättää sanomatta, mediatutkija korostaa.  

– Illalla tulee katsoa tarkkaan, mihin Sipilä puuttuu ja mihin ei, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkimuskoordinaattori Heikki Kuutti.  

Kuutin mukaan tv-puhe on Sipilältä ovela veto, koska näin tämä pääsee tuomaan oman näkemyksensä esille ilman soraääniä.  

– Näin viestille saadaan suuri yleisö ilman journalistista suodatinta, toisin kuin tiedotustilaisuudessa, missä toimittajat voivat esittää kriittisiä kysymyksiä. Sipilä ohittaa median ja puhuu suoraan kansalle. Vaarana kuitenkin on, että media tulkitsee puheesta jotain väärin, koska tarkentavia kysymyksiä ei päästä esittämään.  

Kuutin mukaan on hyvin tärkeää, miten Sipilä esiintyy tv:ssä – valuuko hiki, vapisevatko kädet. Hän vertaa Sipilää isähahmoon, joka nyt kertoo kansalle, mitä pitää tehdä.  

– Jos Sipilä osaa esittää asiansa hyvin, se voi toimia. Tilanne on erilainen kuin silloin, jos hallitus tiedottaisi jostain asiasta, koska tässä ihminen ikään kuin puhuu suoraan toiselle ihmiselle. Tällaista (Yhdysvaltain presidentti Barack) Obama ja kumppanit harrastavat säännöllisesti.  

Lue myös:

    Uusimmat