Mediataiteen näyttely avautuu yleisölle

Kiasman Future Cinema, tulevaisuuden elokuva -näyttely avaa ovensa yleisölle lauantaina. Esillä on noin kolmenkymmenen kansainvälisen nykytaiteilijan teoksia. Näyttely keskittyy antamaan kävijöille uusia kokemuksia siitä, kuinka elokuvassa voidaan käyttää uusia tapoja ilmaista.

Elokuvan mahdollisuuksia kokeileva näyttely on Saksan suurimman mediakeskuksen kättenjälkeä. Näyttelyn teokset poikkeavat perinteisestä elokuvasta niin, että teoksissa on olennaisena osana ympärillä oleva tila. Kävijä ei varmastikaan joudu pelkästään katselemaan teoksia vierestä, vaan useimmissa katsoja pääsee itse kokeilemaan vaikkapa ohjaajan roolia.

- Me tietenkin toivomme semmoista rohkeutta ja halua vähän heittäytyä sekä kokeilla näitä juttuja. Näitä teoksia ei voi katsoa passiivisesti, koska silloin ei ymmärrä teosta, sanoo näyttelyn kuraattori Perttu Rastas nykytaiteen museo Kiasmasta.

Näyttelyssä ei todella tarvitse peukaloitaan pyörittää, vaan voi itse vaikka napista painamalla vaiktuttaa teoksissa tapahtuviin asioihin. Esimerkiksi Alpha susi -teoksessa voit liittyä osaksi susilaumaa ja osallistua lauman tapahtumiin ulvomalla ja haukkumalla mikrofoniin.

Mukana näyttelyssä on taiteilijoita muun muuassa Kanadasta, Etelä-Afrikasta, Saksasta ja Japanista. Mukana joukossa on myös kansainvälistä mainetta niittänyt Eija-Liisa Ahtila. Hänen teoksensa Talo, esitetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja se pureutuu rankkaan aiheeseen.

- Se kertoo naisesta, joka alkaa kuulla ääniä ja jonka todellisuus murtuu. Naisesta, joka sairastuu henkisesti. Ja tämä tapahtuu kaikki yhdessä talossa ja tämän talon hajoaminen on jonkinlainen metafora tämän naisen mielen hajoamisesta, kertoo kuvataiteilija Ahtila.

Ahtilan teoksessa katsoja sukeltaa rankan aiheen kautta päähenkilön maailmaan. Elokuvassa sekoitetaan erilaisia kerronnan keinoja koskettavalla tavalla.

- Tyylillisesti pidän siitä, että siinä materialissa on dokumentaarinen tuntu, mutta toisaalta myös käytetään fantasiaelementtejä. Tavallaan näillä keinoilla minä yritän myös lisätä sitä tunnetta, että monta eri todellisuutta on läsnä, Ahtila jatkaa.

Tulevaisuuden näyttely jatkuu Kiasmassa syyskuun loppuun asti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat