Mediat: Ranuan utelias jääkarhunpentu on uros

Ranuan eläinpuiston jääkarhunpennun sukupuoli on selvinnyt: marraskuun puolivälissä syntynyt pentu on uros.

Sukupuolen määrittely perustuu Ranuan eläinpuiston intendentin Mari Heikkilän havaintoihin pesäkameran kuvista, kertoo Yle Lappi. Poikasta ei ole päästy vielä tutkimaan lähempää, sillä hoitajien turvallisuuden takia pesään ei mennä. Pennun äiti Venus pitää tarkkaa vahtia jälkeläisestään.

Ranuan jääkarhunpennun sukupuolen kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.

– Kyllä se poika on. Kun se selällään kellii, niin kyllähän sen näkee, Heikkilä sanoo Lapin Kansassa.

Ranuan jääkarhutulokas syntyi aamuyöllä 18. marraskuuta. Se viettää siis ylihuomenna kolmekuukautissyntymäpäiväänsä. Yle Lapin mukaan se painaa tällä hetkellä kuutisen kiloa. Pentua kutsutaan tällä hetkellä ytimekkäästi Pennuksi. Sille kerätään kuitenkin nimiehdotuksia.

Kevään lähestyessä jääkarhun poikanen on reipastunut ja jykevöitynyt silmin nähden. Ranua Zoon blogisivun videoissa näkee, kuinka pentu tutkii uteliaana nuuskuttaen ympäristöään.

Pennun uloslähtöä pesästä yritetään silti lykätä maaliskuuhun asti, sillä se on kovin pieni upottaviin hankiin. Kun pentu pääsee ulos, pääsevät myös eläinpuistossa vierailevat sitä katsomaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat