Mediamoguli Murdochin luottohenkilö pidätettiin

Rupert Murdochin mediaimperiumia ravisteleva salakuunteluskandaali on saanut jälleen uuden käänteen, kun Lontoon poliisi pidätti aiemmin tänään Murdochin oikean käden Rebekah Brooksin.

Lähteiden mukaan poliisi haluaa kuulustella Brooksia liittyen puhelinten hakkerointiin ja poliisien lahjontaan News of the World -lehdessä, jonka päätoimittaja hän oli vuosina 2000-2003.

Brooks, 43, on tähän mennessä korkea-arvoisin salakuuntelujupakasta pidätetty. Ennen perjantaita hän toimi Murdochin omistaman News Internationalin toimitusjohtajana, mutta erosi tehtävästä kohun vuoksi.

Brittimediassa pidätystä pidettiin merkittävänä, koska Brooksin tiedetään olevan läheinen monien Britannian vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa - kuten nykyisen pääministerin David Cameronin.

– Tämä oli Cameronille melko epämukavaa jo aiemmin, ja tästä tulee vain ikävämpää ensi viikolla, povasi Sussexin yliopiston politiikan professori Tim Bale.

Pidätyksen ajankohtaa arvostellaan

Brooksin pidätyksen lisäksi mediassa ihmeteltiin sen ajankohtaa. Brooksin oli määrä olla Murdochin ja tämän pojan Jamesin kanssa Britannian parlamentin kuultavana tiistaina.

Pidätyksen jälkeen on kuitenkin todennäköistä, että Brooks vetäytyy kuulemisesta poliisitutkinnan vuoksi. Brooksin edustajan David Wilsonin mukaan Brooks aikoo keskustella asiasta asianajajiensa kanssa.

– Pidätyksellä on seurauksensa, eikä ole mitenkään varmaa, että hän pystyy osallistumaan kuulemiseen, vaikka haluaisikin, Wilson sanoi.

Guardianin apulaispäätoimittaja Michael White arvioi BBC:lle, että salakuunteluskandaalissa ryvettynyt Britannian poliisi yritti pidätyksellä kääntää huomion pois omasta toiminnastaan.

– Epäilen, että poliisi yrittää nyt näyttää maailmalle, että he ovat tutkineet tapausta, vaikka kahteen kolmeen vuoteen sitä ei ole tutkittu kunnolla, White sanoi.

Poliisi on aloittanut sisäisen tutkinnan syytöksistä, joiden mukaan poliisit ovat ottaneet lahjuksia News of the Worldilta ja muilta lehdiltä. Poliisia on myös arvosteltu siitä, ettei se tutkinut kunnolla epäilyjä News of the Worldin harjoittamasta salakuuntelusta, vaikka ensimmäiset syytökset nousivat julkisuuteen jo vuonna 2005.

(MTV3 - AFP - Reuters - STT)

Lue myös:

    Uusimmat