Media murtuu, muuttuu ja selviää – "maksu-tv:stä ostetaan paketin sijaan tapahtumia"

MTV:n SuomiAreenan television tulevaisuus -keskustelusta ainoa varma johtopäätös on, että televisio kuten me sen tunnemme katoaa.

Keskustelijoiden yhteinen näkemys on, että suomalainen kuluttaja on valmis maksamaan laadukkaasta sisällöstä. Näin sanoo niin kansanedustaja Mikael Jungner kuin Googlen maajohtaja Anni Ronkainenkin.

Toimittaja Mikael Pentikäinen korosti, että suomalaismedia on tehnyt virheen olettaessaan, sisältöä voi tehdä ilmaiseksi.

– Hyvää sisältöä ei voi tehdä ilmaiseksi eikä sitä pidä jakaa ilmaiseksi, sanoo Pentikäinen. Hän arvioikin, että sekä lehtiä että sähköisiä välineitä katoaa mediakentästä tässä murroksessa.

– Kotimaiset televisiokanavat kilpailevat yleisön huomiosta ulkomaisia tarjoajia vastaan. Jos se kilpailu aiotaan voittaa, pitää olla tarjolla kotimaista sisältöä, sanoo kotimaisia tuottajia edustavan SATU ry:n toiminnanjohtaja Stiina Laakso.

Kotimaista kyllä halutaan, mutta rahoitusta tuotantoihin on vaikea hankkia.

Televisio muuttuu vaan ei kuole

Kansanedustaja Mikael Jungner pitää täysin selvänä, että televisio nykymuodossaan loppuu. Tilalle tulee uusi tapa hyödyntää television jakeluteitä.

– Suorana televisioitavat suurtapahtumat pitävät pintansa jatkossakin, arvioi Jungner.

Kaiken muun katseluun riittävät mobiililaitteet, joista haluamansa sisällön voi poimia haluamallaan hetkellä.

"Seitsemän uutiset on vähän huono nimi, kun moni katsoo ne vasta kahdeksan jälkeen."

– Suomalaisten mielestä on kiehtovaa katsoa suoraa lähetystä, jota tietää puolentoista miljoonan suomalaisen katsovan samaan aikaan, kiteyttää Jungner.

Siirretty katselu on jo nyt hyvin tavallista, ja se yleistyy entisestään. Edes uutisia ei välttämättä katsota suorana lähetyksenä.

– Siinä mielessä Seitsemän uutiset on vähän huono nimi, kun moni katsoo ne vasta kahdeksan jälkeen, vitsaili Samsungin tv-liiketoiminnanjohtaja Markus Nummisalo.

Mikael Jungnerin mielestä verovaroin rahoitetun Ylen pitäisi auttaa kaupallisia kilpailijoitaan vahvistumaan.

– Jos MTV ja Nelonen kuihtuvat pois, niin jakeluverkon kaikki kustannukset jäävät Ylen kannettaviksi, ja nuorempaa yleisöä kiinnostavat sisällöt katoaisivat. Tämä johtaisi tylsään Yleen, joka kuolisi pois omaa mahdottomuuttaan, esitteli Jungner mahdollisia tulevaisuuden näkymiä.

– Maksu-tv tulee muuttumaan, arvioi Googlen maajohtaja Anni Ronkainen.

– Kun nyt yhden urheilutapahtuman takia pitää ostaa kokonainen kanavapaketti kuukausimaksulla, niin tulevaisuudessa ostetaan yksittäisen kiinnostavan tapahtuman televisiointi, vaikka neljä päivää golfia, visioi Ronkainen. 

Lue myös:

    Uusimmat