Medi-Helin kopteritoiminta päättyy toistaiseksi

Medi-Helin lääkärihelikopteritoiminta päättyy tänään. Taustalla on lento-operaattorien välinen riita, jonka vuoksi Medi-Heli ei ole enää saanut Raha-automaattiyhdistyksen tukea.

Pääkaupunkiseudun ja Turun lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavan Medi-Helin lentotoiminta päättyy toistaiseksi. Medi-Heli on jäänyt keväästä alkaen ilman Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tukimaksuja, mikä on ajanut kopteriyhtiön ahdinkoon.

Medi-Heli ry:n hallitus päätti lakkauttaa kopteritoiminnan toistaiseksi, sillä yhdistyksellä ei ole taloudellisia edellytyksiä kustantaa itse lentotoiminnasta aiheutuvia kuluja. Lentotoiminnan rahoitus on jo vuoden alusta ollut kokonaan yhdistyksen omalla vastuulla, ja se on joutunut turvautumaan lainaan.

Medi-Helin toiminnanjohtajan Risto Mannisen mukaan koko toiminta ei kuitenkaan keskeydy, vaan yhtiö käyttää hälytystoiminnassa kopterien sijasta lääkäriautoja. Kentällä toimivien akuuttia hoitoa tarjoavien ensihoitoyksiköiden konsultointia ja ohjausta jatketaan entisellä tavalla.

Mannisen mukaan RAY:n tuki on aiemmin kattanut noin 65 prosenttia Medi-Helin menoista. RAY:n avustukset ovat kattaneet koko Medi-Helin lentotoiminnan, mutta ehtona on ollut, että sitä ei ole saanut käyttää muuhun toimintaan.

Medi-Helin toiminnanjohtaja painottaa, että lakkauttamispäätökseen on vaikuttanut RAY:n johtokunnan päätös olla edelleen myöntämättä avustuksia yhdistyksen kopteritoimintaan.

RAY:n avustustoiminnasta vastaava johtaja Hannu Salokorpi kuitenkin huomauttaa, että Copterlinen ja ahvenanmaalaisen Skärgårdshavets Helikoptertjänstin (SHT) välinen jupakka täytyy käsitellä markkinaoikeudessa, ennen kuin päätöksiä avustuksista voidaan tehdä.

- Meillä ei ole mitään oikeudellisia edellytyksiä toimia. Valtioneuvosto päättää mahdollisista avustuksista vasta kilpailutuksen jälkeen. Kilpailutus on tehty, mutta asian käsittely on markkinaoikeudessa vielä kesken, Salokorpi sanoi.

Copterline ja SHT kamppailevat lento-operoinnista

Copterline ja SHT ovat taistelleet Medi-Helin lento-operoinnista jo usean vuoden ajan. Yritykset eivät ole antaneet kiistassa tuumaakaan periksi, koska kyseessä on taloudellisesti merkittävä seitsemän vuoden sopimus.

Puolitoista viikkoa sitten SHT jätti oikeudelle valituksen hankintapäätöksestä, jossa Medi-Heli irtisanoi kilpailutuksen pohjalta sopimuksensa SHT:n kanssa ja valitsi Copterlinen vastaamaan lennoista.

Markkinaoikeudessa on käsittelyssä myös Copterlinen aiempi valitus, joka koskee Medi-Helin edellistä vuoden 2004 kilpailutusta. Medi-Heli ei voi tehdä Copterlinen kanssa uutta hankintasopimusta ennen tämän valituksen ratkaisemista.

Asian käsittelijänä markkinaoikeudessa toimiva Pasi Yli-Ikkelä on aiemmin todennut, että ratkaisut kiistassa venyvät todennäköisesti kesän yli.

Viimeksi Medi-Helin kopterit pysyivät maassa joulukuussa. Tuolloin lentotoimintaan tuli reilun parin viikon katkos, koska ilmailuviranomainen ei antanut koptereiden huolto-organisaatiolle hyväksyntää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat