Me Naiset: Ilkka Kanerva tekstiviestikohusta: Pelkäsin menettäväni Elinan

Ilkka Kanerva avautuu tekstiviestiongelmastaan Me Naisissa.

Elina Kiikko on seissyt Ilkka Kanervan rinnalla kohuista huolimatta. Pariskunta on pitänyt yhtä jo 11 vuotta. Kiikko kuvailee lehdessä ihmetelleensä, miksi Ilkka ei ottanut ollenkaan huomioon, että hänen tekemisensä koskisivat väkisin myös hänen läheisiään ja aiheuttaisivat heille mielipahaa.

Ilkka Kanerva on hakeutunut ammattiauttajalle. Tilanne on vaatinut nöyrtymistä, miehen mukaan uusi vaihe elämässä piti hakea kyynelten kautta.

Viime keväänä pariskunnan suhdetta oli puntaroitu vakavasti. Kohun keskellä Ilkka Kanerva pelkäsin menettävänsä Elinan.

– Nyt osaan antaa arvoa hänen tuelleen, jota ilman en olisi kestänyt tässä myrskyn silmässä. Kunnioitan ja arvostan Elinan asennetta.

Parisuhde voi hyvin, eikä Elinan perusluottamus Kanervaan ole järkkynyt missään vaiheessa.

– Puhuimme paljon ja päätimme jatkaa yhteistä elämäämme. Toivon, että nämä jutut olisivat nyt tässä, Elina toteaa.

Ilkka Kanerva lähetti tekstiviestejä Johanna Tukiaiselle vuonna 2008. Kohu maksoi miehelle ulkoministerin viran. Uusi kohu oli valmis kaksi vuotta myöhemmin, kun 16-vuotias tyttö kertoi viestitelleensä Kanervan kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat