McDonald's-yrittäjä: Työntekijät eivät nähneet ampumista

Porvoon McDonald'sin yrittäjä Hannu Nurmi sai tiedon ampumisesta pian kello kahden jälkeen yöllä. Työntekijä soitti, että kaksi autokaistalla ollutta asiakasta on ammuttu ja kolmas on haavoittunut. Nurmi lähti ravintolalle saman tien.

Paikalla olivat tuolloin jo poliisi sekä tapauksesta järkyttyneet kaksi naistyöntekijää.

- Ilmeisesti omat työntekijämme eivät ole olleet tapauksen silminnäkijöitä. He ovat hälyttäneet apua ja menneet auttamaan uhreja vasta, kun ampuja oli jo paennut paikalla, Nurmi sanoo.

Sekä Porvoon seurakunta että McDonald's ovat järjestäneet työntekijöille kriisiapua. Nurmen mukaan naiset ovat tällä hetkellä kotonaan nukkumassa. He ovat antaneet poliisille tietonsa yön tapahtumista.

- Normaalisti maanantain jälkeinen yö on erittäin rauhallinen. Mitään häiriöitä ei ole ollut. Asiakkaat ovat usein tuttuja, jotka käyvät syömässä yötyön ohessa, eli esimerkiksi poliiseja tai sairaanhoitajia.

- Tämä on tietysti ollut järkyttävä tieto meille ja otamme osaa surmansa saaneiden läheisten suruun. Porvoon McDonald's avataan asiakkaille jo tänään, mikäli poliisin tekniset tutkimukset sen sallivat.

Lue myös:

    Uusimmat