McCannit saaneet satoja Madeleinelle osoitettuja lahjoja

Toukokuussa kadonneen Madeleine McCannin vanhemmat ovat saaneet satoja tyttärelleen osoitettuja joulukortteja ja -lahjoja ihmisiltä ympäri maailman.

Kate and Gerry McCann ovat hyvin kiitollisia saamastaan tuesta ja sympatiasta sekä siitä, että ihmiset jaksavat yhä muistaa Madeleinea, kertoo perheen tiedottaja Clarence Mitchell.

Aiemmin kuluneella viikolla McCannit totesivat joulusta tulevan erityisen vaikea, mikäli Madeleinea ei löydetä ennen sitä.

McCannit aikovat viettää hyvin hiljaisen joulun perheen kesken kotimaassaan Englannissa. Katolilaisten vanhempien odotetaan osallistuvan kotipaikkakunnallaan jouluyön messuun, jossa luetaan rukos kadonneen Madeleinen puolesta.

"Vuoden lähestyessä loppuaan haluaisimme kiittää kaikkia, jotka ovat tarjonneet apuaan meille kuluneiden seitsemän kuukauden aikana. Toivomme myös, että pysytte kanssamme tyttäremme etsintöjen yhä jatkuessa," kirjoittaa Gerry McCann pitämässään blogissa.

Madeleinen isoäiti Eileen McCann on ilmoittanut, ettei halua juhlia joulua tänä vuonna lainkaan, mutta aikovansa jättää tapansa mukaan lahjan laspenlapsensa vuoteelle.

(MTV-Sky News)

Lue myös:

    Uusimmat