McCain hakee rinnalleen jokapaikanhöylää

Obama sai jo Bideninsä, mutta John McCainin varapresidenttiehdokkaasta joudutaan esittämään vielä arvauksia. Republikaanien kandidaatti Valkoiseen taloon saattaa kuitenkin ilmoittaa aisaparinsa hyvinkin pian.

Amerikkalaislehtien mukaan McCain kertoo valintansa perjantaina, jotta kilpakumppani BarackObama ei voisi muuntaa puoluekokousnostettaan gallupmenestykseksi. Varapresidentti astuisi estradille kampanjatilaisuudessa Ohiossa.

Valinta on tuskin helppo, sillä varapresidentin pitäisi vastata moniin, osin ristiriitaisiinkin tarpeisiin: hänen olisi hyvä tuoda kampanjaan nuorekkuutta leimaamatta silti 72-vuotiasta McCainia ikälopuksi, vedota konservatiiveihin vieraannuttamatta maltillisia ja siinä sivussa vahvistaa McCainin osaamista mahdollisimman laajasti.

Romney suosikkina

Kärkikandidaattina on pidetty Massachusettsin ex-kuvernööriä Mitt Romneyta, 61. Hän kärsi esivaaleissa kitkerän tappion McCainille, mutta on sittemmin kampanjoinut voimakkaasti tämän puolesta.

Romney arvioidaan taloustaitajaksi. Hän on kerännyt omalla työllään miljoonaomaisuuden, ja monet muistavat yhä hänen pelastaneen Salt Lake Cityn olympiakisat konkurssilta vuonna 2002. Mutta Romney on mormoni, joten evankeliset piirit voivat katsoa häntä karsaasti.

Kristillisille mieluisampi olisi Minnesotan kuvernööri Tim Pawlenty, jolla on evankelinen tausta ja vankat abortinvastaiset mielipiteet. 47-vuotias kuvernööri on kuitenkin kokematon, eikä hänen uskota tuovan McCainille varmaa voittoa edes kotiosavaltiossaan.

Vai sittenkin Goren ex?

Kolmas vahva kandidaatti on entinen kotimaan turvallisuuden ministeri Tom Ridge, 63. Hän toisi McCainille sisäpoliittista vipuvoimaa ja työväestön ääniä. Ridgen maltillisuus voisi houkutella liikkuvia äänestäjiä, mutta konservatiivit eivät pidä hänen aborttioikeutta puoltavista puheistaan.

Todellinen musta hevonen olisi vieras vihollisleiristä: Joseph Lieberman, joka oli vuonna 2000 Al Goren varapresidenttiehdokas. Lieberman, 68, poltti sillat demokraatteihin Irakin sodan takia ja on nyt riippumaton senaattori.

Hänen avullaan McCain voisi sanoa tuovansa amerikkalaiseen politiikkaan vähintään yhtä paljon muutosta kuin Obama, mutta shokkivalinta voisi hajottaa republikaanirivit pahanpäiväisesti.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat