Nelinkertainen F1-mestari Max Verstappen saattaa tehdä pian päätöksen Red Bullin jättämisestä, jos vauhti ei pikaisesti parane, uskoo asiantuntija Ralf Schumacher.
Verstappen aloitti kauden Australian GP:n kakkossijalla ja kamppaili Kiinassa kisan neljänneksi, mutta Red Bullin vauhti vaikuttaa ensipuraisulla jääneen selvästi kärkitalli McLarenissa. Myös Mercedes ja Ferrari ovat vaikuttaneet nopeammilta.
Lue myös: Raju F1-ennustus: Max Verstappen lähtökuopissa
Samalla spekulaatiot Max Verstappenin tulevaisuudesta ovat kiihtyneet. Hän on ajanut koko F1-uransa Red Bullilla, mutta menestyksen vuosien jälkeen mestarikuski ei välttämättä katsele pitkään tallin alamäkeä.
– Luulen, että Max jättää tiimin. Varsinkin, jos mitään ei tapahdu seuraavissa kahdessa, kolmessa tai neljässä kisassa, koska silloin päätös tehdään, asiantuntija Ralf Schumacher sanoo Formel1.de-sivuston YouTube-kanavalla.
Kesken kauden Schumacher tuskin odottaa Verstappenin lähtevän Red Bullilta, vaan kyse on suunnasta kuluvan kauden päätteeksi. McLarenin ja Ferrari ovat jo sitoutuneet nykyisiin kuskeihinsa, mutta Mercedes ei ole vieläkään sitoutunut jatkamaan George Russellin sopimusta.
Aiemmin McLarenin toimitusjohtaja hämmensi soppaa ennustamalla, että Verstappen olisi suuntaamassa kauden päätteeksi mitä luultavammin Mercedekselle. Ralf Schumacher on samaa mieltä.

