Maurice Greene piti lupauksensa ja juoksi USA:n yleisurheilumestaruuskisojen pikamatkan torstaisen alkuerän Eugenessa tosissaan: 100 metrin ME-mies pyyhälsi erävoittoon kauden kärkiajalla 9,90 huolimatta harjoittelun kipeyttämästä polvesta.
-Aika olisi voinut olla parempi, hiljensin vauhtia lopussa liikaa, Greene arvioi maalissa ja kiirehti sitomaan jääpussia vasempaan polveensa.
USA:n yleisurheilupyhätöksi sanotun Eugenen Hayward Field-kentän liki 5000 hengen yleisö ei ollut täysin tyytyväinen näkemäänsä. Greenen jättäessä kentän pääosa yleisöstä taputti, mutta pääkatsomosta kuului myös voimakasta buuausta.
-Aina joku reagoi niin. En minä sitä piittaa, Greene sivuutti kritiikin.
Mestaruuskisayleisö ei arvostellut Greenen juoksua vaan sitä, että olympiavoittaja ei alkueräjuoksun jälkeen enää kilpaile mestaruuskisoissa, kuten muut Sevillan MM-kisojen amerikkalaiset mestarit, jotka aikovat puolustaa titteliään elokuussa Edmontonissa.
Kv. yleisurheiluliitto IAAF lupasi alunperin Sevillassa 1999 MM-kisojen voittajille automaattisen osanotto-oikeuden seuraaviin kisoissa. USA:n yleisurheiluliitto USATF päätti kuitenkin keväällä IAAF:n tuella niin, että osanotto-oikeus edellyttää mestareiltakin osallistumista maan mestaruuskisoihin.
Greene protestoi USATF:n päätöstä varmistamalla Eugenessa osanotto-oikeuden elokuun MM-kisojen 100 ja 200 metrille juoksemalla vain minimin - 100 metrin alkuerät. Muut mestarit kilpailevat lajinsa loppuun asti.
-Sääntöjen pykälät on täytetty, Greene kuittasi ratkaisunsa.
Greenen juoksu oli vankka näyttö ME-miehen kunnosta. Kaksi viikkoa sitten Ateenassa 100 metriä 9,91 juossut Greene linkkasi muutama tunti ennen kilpailua jalkaansa ja tuli kentällä tukipanta kiedottuna säären ympärille vasemman polven alapuolella.
-Jalka on lähinnä ärtynyt, kun olen yrittänyt pitää harjoitusmääriä korkealla samaan aikaan, kun Greene on kilpaillut. Niin on pakko tehdä, koska kauden pääkilpailu on vasta elokuussa, Greenen valmentaja John Smith selitti.
Greenen erä pääsi liikkeelle vasta toisella yrittämällä, kun ME-mies otti varaslähdön.
-Uskomaton lähettäjä. Ehdin melkein laskea mielessäni 1-2-3 ennen kuin laukaus tuli. Ensimmäisellä kerralla en uskonut, että kukaan voisi pitää valmiit-asennossa niin pitkään, Greene puhkui maalissa.
(MTV3)
