Mattilan vakoilujutun käsittely päättyi

Ulkoasiainsihteeri Olli Mattilan vakoilujutun suullinen pääkäsittely on päättynyt tänään Helsingin hovioikeudessa. Tuomio harvinaislaatuisessa vakoiluoikeudenkäynnissä annettaneen 7. toukokuuta. Kaikkiaan oikeutta istuttiin yhdeksän päivää.

Oikeudenkäynti pidettiin valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken vaatimuksesta suljetuin ovin. Myös kaikki juttuun liittyvät asiakirjat ovat salaisia.

Mattila itse olisi halunnut, että oikeudenkäynti olisi ollut avoin. Mattilan mukaan hänen venäläisille luovuttamansa asiakirjat olivat EU:n yleisasiakirjoja, jotka eivät ole salaisia. Hän ei ole kuitenkaan tarkemmin kertonut, mistä asiakirjoista oli kyse. Mattila totesi ennen oikeudenkäynnin alkua, että asiakirjat liittyivät hänen toimenkuvaansa, ja niitä on normaalisti käyty läpi sekä venäläisten että EU-diplomaattien kanssa.

Mattila on työskennellyt diplomaattina kymmenisen vuotta ja asunut viisi vuotta Venäjällä.

Mattila sai syytteen vakoilusta, kun hän jäi syksyllä kiinni salaisina pidettyjen EU-asiakirjojen luovuttamisesta ulkopuolisille. Suojelupoliisi seurasi Mattilaa kahdeksan kuukautta ennen kuulustelujen alkamista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat