Matti Vanhala: Suomen talous ei ole ylikuumentunut

Asuntojen hintojen nousu kasvukeskuksissa ei Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan merkitse sitä, että Suomen talous olisi ylikuumentunut. Vanhala sanoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että asuntotuotannon lisääminen on ainoa keino asuntojen hinnannousun jarruttamiseksi.

Vanhala kiistää myös puheet siitä, että Suomen Pankin henkilöstöä tulisi vähentää lähivuosina kolmasosalla. Tämä on hänen mielestään sekä mahdotonta että Suomen edun vastaista. Vanhala perustelee henkilöstön tarvetta sillä, että Suomen Pankin tulee olla vahva, jotta se pystyy vaikuttamaan Euroopan keskuspankin EKP:n ratkaisuihin. Pankin on kyettävä mm. tuottamaan tutkimukseen perustuvaa tietoa EKP:n ratkaisujen pohjaksi.

Vanhala tuohtuu ajatuksille, että Suomen Pankki olisi käynyt tarpeettomaksi, koska rahapolitiikasta päätetään EKP:ssa Frankfurtissa.
-EKP ei ole mikään liittovaltiota edistävä rakennelma vaan sen omistavat ja sitä hallitsevat itsenäisten valtioiden keskuspankit, Vanhala täräyttää. Vanhala myöntää haastattelussa, että euro-alueen korot ovat nyt Suomen kannalta liian alhaiset, mutta hän ei lähtisi alentamaan EU:n korkoja.

-Suomen etu on, että koko euro-alueella toteutuu mahdollisimman vakaa rahan arvo ja reaalikasvu, Vanhala sanoo. Vanhala katsoo myös, että alueelliset pankit säilyttävät asemansa mahdollisista pankkialan mullistuksista huolimatta. Maailmanlaajuisesti toimiva pankki ei kykene olemaan samanaikaisesti alueellisia tarpeita tyydyttävästi palveleva rahalaitos, Vanhala toteaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat