Matti Tukiainen SAK:n jäsenpalveluosaston johtoon

SAK:n hallitus on valinnut sosiaalidemokraatti Matti Tukiaisen ammattijärjestön jäsenpalveluosaston johtoon. Tukiainen seuraa tehtävässä SDP:n puoluesihteeriksi siirtynyttä Eero Heinäluomaa.

SDP:n puoluesihteeriksi siirtyneen SAK:n jäsenpalveluosaston johtajan Eero Heinäluoman seuraajaksi nousee sosialidemokraatti, järjestöpäällikkö Matti Tukiainen, 46.

Uudenmaan liiton johtajan paikalta vuosi sitten SAK:n järjestöpäälliköksi tullut Tukiainen on aiemmin työskennellyt mm. kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustajana, Eurooppalainen Suomi -järjestön toiminnanjohtajana sekä SDP:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtajana. SAK:n hallitus päätti nimityksestä tänään.

Tukiaisen sijaiseksi nimitettiin koulutuspäällikkö Markku Liljeström. Heinäluoma pysyy SAK:n palkkalistoilla ja hänen työvapaansa kestää näillä näkymin kolme vuotta. Tukiaisen vetämään osastoon kuuluvat SAK:n järjestö-, viestintä- ja koulutuslinjat sekä Palkkatyöläinen ja Löntagaren -lehdet. Osastolla työskentelee noin 50 henkilöä.

Tukiaisen toimenkuvan uskotaan hieman poikkeavan edeltäjänsä vastaavasta. Nimityksen myötä Tukiaisesta tulee myös SAK:n johtoryhmän jäsen.

SAK:n johtoryhmän varsinaisia jäseniä ovat puheenjohtaja Lauri Ihalainen, hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara ja osastojen johtajat Kirsti Palanko-Laaka, Pertti Parmanne, Mikko Paiho ja Marjaana Valkonen. Kokouksiin osallistuu lisäksi edelleen apulaisjohtaja Matti Viialainen sekä jatkossa myös viestintäpäällikkö Sari Aalto-Matturi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat